1Sen jälkeen Job alkoi puhua ja kirosi syntymäpäivänsä.
2Hän sanoi:
3”Kadotkoon se päivä, jona synnyin, ja yö, joka sanoi: ’Poika on siinnyt.’
4Muuttukoon pimeydeksi se päivä. Älköön sitä kysykö Jumala korkeudessa, älköön sille valo loistako.
5Vaatikoon sen itselleen pimeys ja kuoleman varjo. Laskeutukoon pilvi sen päälle, kauhistuttakoon sitä päivän pimeneminen.
6Ottakoon pimeys pois sen yön. Älköön se iloitko vuoden päivien joukossa, älköön se kuuluko kuukausien lukuun.
7Hedelmätön olkoon se yö, älköön sinä yönä riemuhuuto raikuko.
8Kirotkoon sen päivienmanaajat, ne, jotka ovat valmiit herättämään Leviatanin.
9Pimentykööt sen aamutähdet. Odottakoon se valoa, joka ei tule, älköön se aamuruskon katsetta nähkö,
10sillä se ei sulkenut minulta kohdun ovea eikä kätkenyt vaivaa silmiltäni.”
11”Miksi en kuollut heti äitini helmaan, menehtynyt kohdusta tullessani?
12Miksi olivat polvet minua vastaanottamassa, minkä vuoksi rinnat imeäkseni?
13Makaisinhan nyt rauhassa, nukkuisin ja saisin levätä
14kuninkaiden ja maan neuvosmiesten kanssa, jotka ovat jälleenrakentaneet raunioita,
15tai päämiesten kanssa, joilla oli kultaa, jotka täyttivät talonsa hopealla.
16Tai olisin olematon kuin maahan kätketty keskonen, kuin lapset, jotka eivät ole nähneet päivänvaloa.
17Siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä.
18Kaikki vangit ovat rauhassa, eivät kuule piiskurin ääntä.
19Samanlaisia ovat siellä pieni ja suuri, orja on vapaa herrastaan.”
20”Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille?
21Hehän odottavat kuolemaa, joka ei tule, etsivät sitä enemmän kuin aarretta.
22He iloitsisivat riemusta huutaen, jos saisivat osakseen haudan.
23Miksi hän antaa valoa miehelle, jonka tie on ummessa, jonka Jumala on sulkenut aitaukseen?
24Huokaus on tullut leiväkseni, valitukseni virtaa kuin vesi.
25Mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, mitä pelkäsin, se minulle tapahtui.
26En ehtinyt tyyntyä, en asettua rauhaan enkä käydä lepoon, kun tuska tuli jälleen.”