1Eräänä päivänä, kun Jumalan pojat taas tulivat ja asettuivat Herran eteen, myös Saatana tuli heidän joukossaan ja asettui Herran eteen.
2Herra kysyi Saatanalta: ”Mistä sinä tulet?” Saatana vastasi Herralle: ”Maata kiertämästä ja siellä kuljeskelemasta.”
3Herra kysyi Saatanalta: ”Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Ei ole hänen vertaistaan maan päällä. Hän on nuhteeton ja oikeamielinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa. Yhä hän pysyy nuhteettomuudessaan, vaikka sinä olet yllyttänyt minut häntä vastaan, tuhoamaan hänet ilman syytä.”
4Saatana vastasi Herralle: ”Nahka nahasta! Kaiken, mitä ihmisellä on, hän antaa hengestään.
5Mutta ojennapa kätesi ja koske hänen luihinsa ja lihaansa. Varmasti hän sanoo sinulle hyvästit vasten kasvojasi.”
6Herra sanoi Saatanalle: ”Katso, hän on käsissäsi. Säästä kuitenkin hänen henkensä.”
7Niin Saatana lähti pois Herran kasvojen edestä ja löi Jobiin pahoja paiseita, jalkapohjista päälakeen asti.
8Job otti saviastian palasen ja kaapi sillä itseään tuhkakasassa istuen.
9Hänen vaimonsa sanoi hänelle: ”Vieläkö pysyt nuhteettomuudessasi? Sano hyvästit Jumalalle ja kuole.”
10Mutta Job vastasi: ”Sinä puhut kuin mikäkin hupsu nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan myös pahaa?” Kaikessa tässä Job ei tehnyt huulillaan syntiä.
11Kun Jobin kolme ystävää kuulivat kaikesta siitä onnettomuudesta, joka oli kohdannut Jobia, he tulivat kukin paikkakunnaltaan: teemanilainen Elifas, suuhilainen Bildad ja naamalainen Tsoofar. Yhteisestä sopimuksesta he päättivät mennä osoittamaan hänelle myötätuntoa ja lohduttamaan häntä.
12Kun he olivat vielä etäällä, he nostivat katseensa mutta eivät voineet edes tuntea häntä. Silloin he puhkesivat äänekkääseen itkuun, kukin repäisi rikki viittansa ja viskasi tomua päänsä päälle kohti taivasta.
13Sitten he istuivat Jobin kanssa maassa seitsemän päivää ja seitsemän yötä. Kukaan heistä ei puhunut hänelle sanaakaan, sillä he näkivät, että hänen tuskansa oli hyvin suuri.