1Silloin teemanilainen Elifas vastasi:
2”Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voisi pidättääkään sanojaan?
3Katso, monia sinä olet ojentanut, voimattomia käsiä olet vahvistanut.
4Sanasi ovat nostaneet kompastuneen, horjuvia polvia olet tukenut.
5Mutta nyt, kun sinua kohtaa onnettomuus, sinä tuskastut. Kun se osuu itseesi, sinä kauhistut.
6Eikö jumalanpelko ole uskalluksesi ja nuhteeton vaellus sinun toivosi?”
7”Muistelehan: kuka viaton on joskus hukkunut, ja missä oikeamieliset ovat joutuneet tuhoon?
8Sen mukaan kuin minä olen nähnyt, ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä myös niittävät.
9Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa tuulahduksesta he häviävät.
10Leijonan ärjyntä, nuoren leijonan ääni, vaiennetaan, nuorten leijonien hampaat murskataan.
11Leijona menehtyy saaliin puutteessa, ja jalopeuran pennut joutuvat hajalle.”
12”Varkain tuli minulle sana, korvani kuuli kuiskauksen siitä,
13kun ajatukset häilyivät öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.
14Minut valtasi pelko ja vavistus, kaikki minun luuni kauhistuivat.
15Tuuli puhalsi yli kasvojeni, ihokarvani nousivat pystyyn.
16Jokin hahmo seisoi silmieni edessä, en erottanut, millainen se oli. Hiljaisuudessa kuulin äänen:
17’Onko ihminen vanhurskaampi kuin Jumala, onko mies puhtaampi kuin hänen Luojansa?
18Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän näkee vikoja,
19saati sitten niissä, jotka asuvat savimajoissa, joiden perustukset ovat tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;
20ennen kuin päivä iltaan painuu, heidät muserretaan. Kukaan ei kiinnitä huomiota, kun he hukkuvat ainiaaksi.
21Eikö ole niin, että heidän telttanuoransa irrotetaan, ja he kuolevat viisaudesta osattomina?’”