1Job vastasi ja sanoi:
2”Kuinka kauan te vaivaatte sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
3Jo kymmenen kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua ahdistatte.
4Jos olisinkin erehtynyt, erehdykseni olisi oma asiani.
5Voitteko todella ylvästellä minua vastaan? Voitteko osoittaa minun ansainneen häpeäni?
6Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja kietonut minut verkkoonsa.
7Minä huudan: ’Väkivaltaa!’ mutta en saa vastausta, huudan apua, mutta oikeutta ei ole.
8Hän on aidannut tieni, niin etten pääse läpi. Hän on levittänyt pimeyden poluilleni.
9Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut päästäni kruunun.
10Hän raastaa minua joka puolelta, olen mennyttä. Hän on repäissyt irti toivoni kuin puun.
11Hän antoi vihansa syttyä minua vastaan ja piti minua vihollisenaan.
12Yhtenä miehenä tulivat hänen joukkonsa ja raivasivat tien hyökätäkseen minua vastaan. Ne leiriytyivät majani ympärille.”
13”Veljeni hän on karkottanut luotani kauas, tuttavani ovat minusta peräti vieraantuneet.
14Läheiseni ovat minut jättäneet, uskottuni ovat minut unohtaneet.
15Ne, jotka majailevat talossani, jopa palvelijattareni, pitävät minua outona. Minusta on tullut muukalainen heidän silmissään.
16Minä kutsun palvelijaani, mutta hän ei vastaa. Suuni rukoilee häneltä sääliä.
17Hengitykseni haju on vaimostani outo, äitini poikien mielestä minä löyhkään.
18Poikasetkin halveksivat minua. Kun nousen seisomaan, he puhuvat minusta ilkkuen.
19Kaikki läheiseni inhoavat minua; nekin, joita rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
20Luuni ovat tarttuneet kiinni lihaan ja nahkaan, minusta on jäljellä pelkät ikenet.”
21”Armahtakaa minua, armahtakaa, te minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on koskenut minuun!
22Miksi te vainoatte minua samalla tavoin kuin Jumala? Ettekö saa jo kylliksenne lihani kalvamisesta?
23Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan
24tai hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi rautataltalla ja lyijyllä!”
25”Minä tiedän lunastajani elävän. Viimeisenä hän on seisova multien päällä.
26Kun tämä nahka on raastettu yltäni ja olen ruumiistani irti, minä saan nähdä Jumalan.
27Hänet olen näkevä apunani. Silmäni saavat nähdä hänet, eikä hän ole minulle vieras. Sisäelimeni riutuvat minussa,
28kun sanotte: ’Ahdistetaan häntä ankarasti, syy löytyy hänestä’.
29Pelätkää siis miekkaa, sillä viha kohtaa miekan ansainneita rikoksia. Tietäkää, että on olemassa tuomari.”