1Nyt alkoi suuhilainen Bildad puhua. Hän sanoi:
2”Milloin lopetatte tällaiset puheet? Tulkaa järkiinne, sitten puhelemme.
3Miksi meitä pidetään eläinten kaltaisina, olemmeko teidän silmissänne tylsimyksiä?
4Sinä, joka raivossasi raatelet itseäsi – sinunko tähtesi jätettäisiin maa autioksi ja kallio siirtyisi sijaltaan?
5Myös jumalattoman valo sammuu, hänen tulensa liekki ei loista.
6Valo pimenee hänen majassaan, hänen lamppunsa sammuu.
7Hänen voimakkaat askeleensa joutuvat ahtaalle, hänen omat hankkeensa syöksevät hänet maahan.
8Omat jalat vievät hänet verkkoon, hän kävelee pyyntihaudan katteella.
9Silmukka tarttuu hänen kantapäähänsä, ansa kiristyy hänen ympärilleen.
10Hänelle on viritetty maahan ansa, polulle häntä varten pyydys.
11Kaikkialla on kauhuja, jotka pelottavat ja ajavat häntä takaa hänen kintereillään.
12Ahnas tuho vaanii häntä, onnettomuus odottaa hänen vierellään.
13Hänen ruumiinsa jäseniä kalvaa, hänen jäseniään jäytää kuoleman esikoinen.
14Hänet temmataan pois majansa turvasta, pannaan kulkemaan kauhujen kuninkaan luo.
15Hänen majassaan asuvat vieraat, hänen asuinpaikalleen sirotellaan rikkiä.
16Alhaalta kuivuvat hänen juurensa, ylhäältä lakastuvat oksat.
17Hänen muistonsa katoaa maasta, hänen nimeään ei tunneta kadulla.
18Hänet sysätään valosta pimeyteen ja karkotetaan maan piiristä.
19Ei jää häneltä vesaa eikä versoa kansansa keskuuteen, ketään ei jää jäljelle hänen asuntoihinsa.
20Lännen asukkaat kauhistuvat hänen tuomionsa päivää, idän asukkaat valtaa vavistus.
21Näin käy väärintekijän huoneelle, näin sen asuinpaikalle, joka ei Jumalaa tunne.”