1”Minun henkeni on rikki raastettu, päiväni sammuvat. Edessäni on hauta.
2Totisesti, pilkkaajat piirittävät minua, ja silmieni täytyy alati katsella heidän vihamielisyyttään.
3Jumala, pane pantti talteen puolestani! Kuka muu löisi kättä hyväkseni?
4Sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä, sen tähden sinä et päästä heitä voitolle.
5Ystäviä kutsutaan saamaan osansa, mutta omien lasten silmät raukeavat.
6Minut on pantu kansoille sananparreksi, silmille syljettävä minusta on tullut.
7Silmäni ovat surusta hämärtyneet, kaikki jäseneni ovat varjon kaltaisia.
8Tästä ovat oikeamieliset kauhuissaan, viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.
9Vanhurskas pitää kiinni tiestään, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.”
10”Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne! En löydä viisasta teidän joukostanne.
11Päiväni ovat menneet, suunnitelmani on murskattu, ne, joihin olin sydämeni kiinnittänyt.
12Yön he tekevät päiväksi sanoen: ’Valo on lähellä, vaikka on pimeää.’
13Vaikka toisin toivoisin, tuonela on asuntoni. Minä levitän vuoteeni pimeyteen,
14minä sanon haudalle: ’Sinä olet isäni’, ja madoille: ’Äitini ja sisareni.’
15Missä on silloin toivoni? Minun toivoni, kuka sitä näkee?
16Astuuko se alas tuonelan salpojen taakse, kun yhdessä käymme levolle maan tomuun?”