1Tähän Job vastasi:
2”Tuollaista olen kuullut paljon, kurjia lohduttajia te olette kaikki.
3Eikö tule jo loppu sanoista, jotka ovat pelkkää tuulta, vai mikä ärsyttää sinua vastaamaan?
4Voisinhan minäkin puhua niin kuin te, jos te olisitte minun sijassani. Voisin sommitella sanoja teitä vastaan ja nyökytellä teille päätäni,
5rohkaista teitä suuni puheella ja huojentaa huulteni lohduttavilla sanoilla.”
6”Jos puhun, ei tuskani helpota. Jos vaikenen, lähteekö se silläkään?
7Mutta nyt Jumala on minut uuvuttanut. Sinä olet tuhonnut koko minun joukkoni.
8Sinä olet rusikoinut minua – se on tullut todistetuksi. Riutunut olemukseni nousi minua vastaan syyttäen minua vasten silmiä.
9Hänen vihansa raateli ja vainosi minua, kiristeli minulle hampaitaan. Viholliseni hiovat katseitaan minua vastaan.
10Minua vastaan he avaavat suunsa ammolleen ja lyövät minua pilkaten poskille. Kaikki he kokoontuvat minua vastaan.
11Jumala jättää minut väärintekijöiden valtaan ja syöksee minut jumalattomien käsiin.
12Minä elin rauhassa, mutta hän ravisti minua, tarttui minua niskasta ja ruhjoi minut. Hän asetti minut maalitaulukseen.
13Hänen jousimiehensä saartavat minut. Hän halkaisee munuaiseni säälimättä ja vuodattaa sappeni maahan.
14Hän murtaa minuun aukon toisensa jälkeen ja ryntää kimppuuni kuin soturi.
15Säkkipuvun ompelin iholleni, sarveni painoin tomuun.
16Minun kasvoni punoittavat itkusta, silmäluomillani on kuoleman varjo,
17vaikka käsissäni ei ole vääryyttä ja rukoukseni on puhdas.”
18”Maa, älä peitä minun vertani! Älköön huudollani olko lepopaikkaa!
19Katso, nytkin on todistajani taivaassa, ja puolustajani korkeuksissa.
20Minun ystäväni pilkkaavat minua. Kyynelsilmin minä katson Jumalaan,
21että hän hankkisi miehelle oikeuden Jumalaa vastaan ja ihmiselle hänen lähimmäistään vastaan.
22Sillä vähän on vuosia enää edessäni, sitten lähden tielle, jolta en palaa.”