1Joosef antoi taloudenhoitajalleen tämän käskyn: ”Täytä miesten säkit viljalla niin paljon, kuin he voivat kuljettaa, ja pane kunkin miehen raha hänen säkkinsä suuhun.
2Pane minun maljani, hopeamalja, nuorimman veljen säkin suuhun samoin kuin hänen viljarahansa.” Taloudenhoitaja teki niin kuin Joosef käski.
3Aamun valjetessa miehet lähetettiin matkaan aaseineen.
4Kun he olivat lähteneet kaupungista mutta eivät olleet ehtineet kauas, Joosef sanoi taloudenhoitajalleen: ”Lähde näiden miesten perään, ja kun saavutat heidät, sano heille: ’Miksi olette palkinneet hyvän pahalla?
5Eikö tämä ole juuri se malja, josta isäntäni juo ja josta hän katsoo ennusmerkkejä? Te olette tehneet pahoin tässä asiassa.’”
6Kun taloudenhoitaja saavutti heidät, hän puhui heille nämä sanat.
7He vastasivat hänelle: ”Minkä tähden herramme puhuu näin? Palvelijasi eivät missään tapauksessa tekisi sellaista!
8Mehän toimme takaisin sinulle Kanaaninmaasta nekin rahat, jotka löysimme säkkiemme suusta. Miksi me siis olisimme varastaneet hopeaa tai kultaa herrasi talosta?
9Sen palvelijoistasi, jolta se löytyy, on kuoltava, ja meistä muista tulee herramme orjia.”
10Mies vastasi: ”Vaikka se, mitä olette puhuneet, on oikein, niin se, jolta malja löytyy, olkoon minun orjani, ja te muut pääsette syytteestä.”
11He laskivat kukin nopeasti säkkinsä maahan ja avasivat ne.
12Mies etsi, alkaen vanhimmasta ja lopettaen nuorimpaan, ja malja löytyi Benjaminin säkistä.
13Silloin veljet repäisivät vaatteensa, kuormasivat jokainen aasinsa ja palasivat kaupunkiin.
14Juuda veljineen meni Joosefin taloon, jossa tämä vielä oli, ja he heittäytyivät hänen edessään maahan.
15Joosef sanoi heille: ”Minkälaisen teon olettekaan tehneet! Ettekö tienneet, että minunlaiseni mies kyllä ottaa selville asiat ennusmerkeistä?”
16Juuda vastasi: ”Mitä me voisimme sanoa herralleni, mitä puhuisimme tai millä voisimme puolustautua? Jumala on paljastanut palvelijoittesi syyllisyyden. Me olemme herrani orjia, sekä me että se, jolta malja löytyi.”
17Joosef sanoi: ”En missään tapauksessa tee niin! Siitä miehestä, jolta malja löytyi, tulee minun orjani, mutta te muut saatte mennä rauhassa isänne luo.”
18Silloin Juuda lähestyi häntä ja sanoi: ”Oi herrani, salli palvelijasi puhua muutama sana, älköönkä vihasi syttykö palvelijaasi kohtaan. Sinähän olet faraon vertainen!
19Herrani kysyi palvelijoiltaan: ’Onko teillä isää tai veljeä?’
20Me vastasimme herralleni: ’Meillä on kotona vanha isä, ja hänellä on nuori poika, joka on syntynyt hänen vanhoilla päivillään. Hänen veljensä on kuollut, ja vain hän on jäljellä äitinsä lapsista. Hänen isänsä rakastaa häntä.’
21Sinä sanoit palvelijoillesi: ’Tuokaa hänet minun luokseni, että saan nähdä hänet omin silmin.’
22Me vastasimme herralleni: ’Nuorukainen ei voi jättää isäänsä. Jos hän jättäisi isänsä, tämä kuolisi.’
23Mutta sinä sanoit palvelijoillesi: ’Jos nuorin veljenne ei tule tänne teidän kanssanne, te ette saa enää nähdä kasvojani.’
24Kun me palasimme kotiin isäni, sinun palvelijasi, luo, kerroimme hänelle, mitä herrani sanoi.
25Myöhemmin isämme sanoi: ’Menkää jälleen ostamaan meille vähän ruokaa.’
26Silloin me sanoimme: ’Emme me voi lähteä sinne, ellei nuorin veljemme seuraa kanssamme. Vain silloin me voimme lähteä, sillä me emme saa nähdä sen miehen kasvoja, ellei nuorin veljemme ole mukanamme.’
27Isäni, sinun palvelijasi, sanoi silloin meille: ’Tehän tiedätte, että vaimoni synnytti minulle kaksi poikaa.
28Toinen lähti pois luotani, ja minä sanoin: Varmaankin hänet on raadeltu kuoliaaksi. Ja sen koommin en ole häntä nähnyt.
29Jos te viette minulta tämänkin, ja häntä kohtaa onnettomuus, te saatatte harmaan pääni vaipumaan murheen murtamana tuonelaan.’
30Jos minä palaisin kotiin isäni, sinun palvelijasi, luo eikä meillä olisi mukanamme nuorukaista, johon hän on kaikesta sielustaan kiintynyt,
31hän kuolisi nähdessään, ettei nuorukainen ole kanssamme. Näin me, sinun palvelijasi, saattaisimme isämme, palvelijasi, harmaan pään vaipumaan murheen murtamana tuonelaan.
32Palvelijasi on mennyt isälleen takuuseen nuorukaisesta ja sanonut: ’Jos en tuo häntä takaisin luoksesi, minä olen koko ikäni syyllinen isäni edessä.’
33Salli siis palvelijasi jäädä herrani orjaksi nuorukaisen sijaan, ja saakoon nuorukainen mennä kotiin veljiensä kanssa.
34Kuinka minä muuten voisin mennä kotiin isäni luo, jollei nuorukainen olisi kanssani? En haluaisi nähdä sitä murhetta, joka tulisi isäni osaksi.”