1Silloin Joosef ei voinut enää hillitä itseään kaikkien ympärillään seisovien läsnäollessa. Hän huusi: ”Kaikkien on poistuttava minun luotani!” Niinpä ketään sivullista ei ollut Joosefin kanssa, kun hän ilmaisi veljilleen, kuka hän on.
2Hän purskahti itkemään niin kovaan ääneen, että egyptiläiset ja faraon hovi kuulivat sen.
3Joosef sanoi veljilleen: ”Minä olen Joosef. Vieläkö isäni elää?” Hänen veljensä eivät kuitenkaan kyenneet vastaamaan hänelle mitään, sillä niin säikähdyksissään he olivat hänen edessään.
4Mutta Joosef sanoi veljilleen: ”Tulkaa tänne lähelleni.” Kun veljet olivat tulleet lähelle, hän sanoi: ”Minä olen veljenne Joosef, jonka te myitte Egyptiin.
5Älkää nyt kuitenkaan olko murheellisia älkääkä vihaisia itsellenne siitä, että myitte minut tänne, sillä Jumala on lähettänyt minut teidän edellänne pitääkseen teidät hengissä.
6Jo kaksi vuotta maassa on ollut nälänhätä, ja vielä tulee viisi vuotta, joina ei kynnetä eikä korjata satoa.
7Jumala lähetti minut teidän edellänne säilyttääkseen teille jälkeläisiä maan päällä ja pitääkseen teidät hengissä pelastukseksi monille.
8Te ette siis lähettäneet minua tänne, vaan Jumala. Hän asetti minut faraon neuvonantajaksi, koko hänen hovinsa herraksi ja koko Egyptin maan valtiaaksi.
9Menkää nopeasti isäni luo ja sanokaa hänelle: ’Näin sanoo poikasi Joosef: Jumala on asettanut minut koko Egyptin herraksi. Tule luokseni äläkä viivyttele!
10Sinä saat asua Goosenin maassa ja olla minun läheisyydessäni, sinä ja sinun lapsesi ja lastesi lapset, lampaasi ja vuohesi, nautakarjasi sekä kaikki, mitä sinulla on.
11Minä elätän sinua siellä, niin ettei sinun, ei sinun perheesi eikä kenenkään omaisistasi tarvitse sortua puutteeseen, sillä vielä on jäljellä viisi nälkävuotta.’
12Tehän näette omin silmin, ja myös veljeni Benjamin näkee, että minä itse puhun teille.
13Kertokaa isälleni kaikesta Egyptissä osakseni tulleesta kunniasta ja kaikesta muusta, mitä olette nähneet. Rientäkää tuomaan isäni tänne.”
14Hän lankesi veljensä Benjaminin kaulaan ja itki, ja myös Benjamin itki hänen rintaansa vasten.
15Joosef suuteli kaikkia veljiään ja syleili heitä itkien. Sen jälkeen veljet keskustelivat hänen kanssaan.
16Kun faraon hovissa kuultiin, että Joosefin veljet olivat saapuneet, se oli faraon ja kaikkien hänen palvelijoidensa mieleen.
17Farao käski Joosefin sanoa veljilleen: ”Tehkää näin: kuormatkaa juhtanne, menkää Kanaaninmaahan,
18hakekaa isänne ja perheenne ja tulkaa minun luokseni. Minä annan teille parasta, mitä Egyptin maassa on, ja te saatte syödä maan parhaita antimia.’
19Anna heille tämä käsky: ’Tehkää näin: Ottakaa itsellenne vaunuja Egyptin maasta lapsianne ja vaimojanne varten. Hakekaa isänne ja tulkaa.
20Älkää surko tavaroitanne, sillä teille kuuluu kaikki, mikä on parasta koko Egyptin maassa.’”
21Israelin pojat tekivät niin. Joosef antoi heille faraon käskystä vaunuja ja evästä matkaa varten.
22Hän antoi kullekin heistä vaatekerran, mutta Benjaminille hän antoi kolmesataa hopeasekeliä ja viisi vaatekertaa.
23Isälleen hän lähetti samalla kymmenen aasia kuormattuina parhaalla, mitä Egyptissä oli, ja kymmenen aasintammaa, joilla oli kuormanaan viljaa, leipää ja muita elintarpeita isän matkaa varten.
24Sitten hän päästi veljensä menemään ja sanoi heille: ”Älkää vihoitelko toisillenne matkalla.”
25Niin he lähtivät Egyptistä ja tulivat isänsä Jaakobin luo Kanaaninmaahan.
26He kertoivat hänelle, että Joosef oli vielä elossa ja että hän hallitsi koko Egyptin maata. Jaakobin sydän pysyi kuitenkin kylmänä, sillä hän ei uskonut heitä.
27Vasta kun veljet kertoivat hänelle kaiken, mitä Joosef oli heille puhunut, ja kun hän näki vaunut, jotka Joosef oli lähettänyt häntä hakemaan, hänen henkensä elpyi.
28Israel sanoi: ”Tämä riittää minulle! Poikani Joosef elää vielä. Minä tahdon mennä ja nähdä hänet ennen kuin kuolen.”