Revelation 10STLK

1Näin erään toisen, väkivahvan enkelin tulevan alas taivaasta. Hänellä oli pilvi verhona, ja sateenkaari oli hänen päänsä päällä. Hänen kasvonsa olivat kuin aurinko, ja hänen jalkansa kuin tuliset pilarit.

2Hänellä oli kädessään avattu pieni kirjakäärö, ja hän laski oikean jalkansa meren päälle ja vasemman maan päälle

3ja huusi suurella äänellä, niin kuin leijona karjahtelee. Kun hän huusi, antoi seitsemän ukkosenjyrinää ääntensä puhua.

4Kun seitsemän ukkosenjyrinää oli puhunut, aioin kirjoittaa, mutta kuulin äänen taivaasta sanovan: "Sinetöi, mitä seitsemän ukkosenjyrinää puhui, äläkä sitä kirjoita."

5Enkeli, jonka näin seisovan meren päällä ja maan päällä, kohotti kätensä taivasta kohti

6ja vannoi hänen kauttaan, joka elää iäisyyksien iäisyyksiin, hänen, joka on luonut taivaan ja mitä siinä on, ja maan ja mitä siinä on, ja meren ja mitä siinä on, ettei enää ole oleva aikaa,

7vaan että niinä päivinä, jolloin seitsemännen enkelin ääni kuuluu hänen puhaltaessaan torveen, Jumalan salaisuus käy täytäntöön sen hyvän sanoman mukaan, jonka hän on ilmoittanut palvelijoilleen profeetoille.

8Sen äänen, jonka olin kuullut taivaasta, kuulin taas puhuvan minulle ja sanovan: "Mene ja ota avattu pieni kirjakäärö, joka on meren ja maan päällä seisovan enkelin kädessä."

9Lähdin enkelin luo ja pyysin, että hän antaisi minulle pienen kirjakäärön. Hän sanoi minulle: "Ota ja syö se. Se karvastelee vatsassasi, mutta suussasi se on makea kuin hunaja."

10Otin kirjakäärön enkelin kädestä ja söin sen. Se oli suussani makea kuin hunaja, mutta sen syötyäni vatsaani karvasteli.

11Minulle sanottiin: "Sinun tulee taas profetoida monista kansakunnista, pakanakansoista, kielistä ja kuninkaista."

Choose Translation

Switch translation for Revelation 10.

Reading Settings

Paragraph viewDisplay verses as flowing paragraphs instead of individual lines
Show verse numbersDisplay verse numbers inline
Red letterHighlight the words of Christ in red

Sign in to save your reading preferences across sessions.