1Kun Israel oli nuori, minä rakastin häntä, ja Egyptistä minä kutsuin Poikani.
2Kun he heitä kutsuivat, he menivät pois heidän kasvojensa edestä, uhrasivat baaleille ja polttivat uhreja epäjumalille.
3Minä opetin Efraimin kävelemään. – Hän otti heidät käsivarsilleen. – Mutta he eivät ymmärtäneet, että paransin heidät.
4Ihmissiteillä heitä vedin, rakkauden köysillä. Nostin ikään kuin ikeen heidän leukapieliltään, kumarruin heidän puoleensa ja syötin.
5He eivät palaa Egyptin maalle, vaan Assur on heidän kuninkaansa, sillä he ovat kieltäytyneet kääntymästä.
6Miekka on riehuva hänen kaupungeissaan. Se hävittää hänen salpansa ja syö ne heidän neuvojensa takia.
7Kansani haluaa kääntyä minusta pois, ja vaikka sitä kutsutaan Korkeimman puoleen, kukaan heistä ei ylene.
8Kuinka minä jättäisin sinut, Efraim, heittäisin sinut, Israel? Kuinka jättäisin sinut kuin Adman, tekisin sinulle kuin Seboimille? Sydämeni kääntyy, säälini herää.
9En pane täytäntöön vihani hehkua enkä enää hävitä Efraimia. Sillä minä olen Jumala enkä ihminen, olen Pyhä keskelläsi. En tule kaupunkiin.
10He vaeltavat Herran jäljessä. Hän ärjyy kuin leijona – niin, hän ärjyy, ja vavisten tulevat lapset lännestä.
11Vavisten he tulevat Egyptistä kuin linnut, Assurin maasta kuin kyyhkyset, ja minä saatan heidät asumaan kodeissaan, sanoo Herra.