Joshua 5FINRK

1Kaikki amorilaisten kuninkaat, jotka asuivat Jordanin länsipuolella, ja kaikki meren rannikon kanaanilaisten kuninkaat kuulivat, kuinka Herra oli kuivannut Jordanin vedet israelilaisten tieltä, kunnes nämä olivat kulkeneet yli. Silloin kuninkaiden sydämet raukesivat pelosta eikä heillä enää ollut rohkeutta vastustaa israelilaisia.

2Siihen aikaan Herra sanoi Joosualle: ”Tee itsellesi kiviveitsiä ja ympärileikkaa jälleen israelilaiset.”

3Niin Joosua teki itselleen kiviveitsiä ja ympärileikkasi israelilaiset Esinahkakukkulan luona.

4Syy siihen, miksi Joosua ympärileikkasi heidät, oli tämä: Kaikki Egyptistä lähteneen kansan miespuoliset jäsenet, kaikki sotakuntoiset miehet, jotka olivat olleet ympärileikattuja, olivat kuolleet matkalla autiomaassa Egyptistä lähdön jälkeen.

5Mutta sitä kansaa, joka oli syntynyt matkalla autiomaassa Egyptistä lähdön jälkeen, ei ollut ympärileikattu.

6Israelilaiset olivat näet vaeltaneet autiomaassa neljäkymmentä vuotta, kunnes oli hävinnyt koko se kansa, kaikki sotakuntoiset miehet, jotka olivat lähteneet Egyptistä. He eivät olleet totelleet Herran ääntä. Siksi Herra oli vannonut heille, ettei hän antaisi heidän nähdä sitä maata, jonka hän heidän isilleen vannomallaan valalla oli luvannut antaa heille, maata, joka vuotaa maitoa ja hunajaa.

7Mutta Herra nosti heidän tilalleen heidän poikansa, jotka Joosua ympärileikkasi. He näet olivat ympärileikkaamattomia, sillä heitä ei ollut matkalla ympärileikattu.

8Kun koko kansa oli saatu ympärileikatuksi, he pysyivät paikallaan leirissä, kunnes olivat toipuneet.

9Sitten Herra sanoi Joosualle: ”Tänä päivänä minä olen vierittänyt teidän päältänne Egyptin häpeän.” Sen vuoksi sitä paikkaa kutsutaan vielä nytkin Gilgaliksi.

10Kun israelilaiset olivat leiriytyneet Gilgaliin, he viettivät pääsiäistä sen kuukauden neljännentoista päivän iltana Jerikon arolla.

11Pääsiäisen jälkeisenä päivänä, juuri sinä päivänä, he söivät Luvatun maan tuotteita, happamatonta leipää ja paahdettuja jyviä.

12Seuraavana päivänä loppui mannan tulo, koska he söivät sen maan tuotteita. Israelilaiset eivät enää saaneet mannaa vaan söivät sinä vuonna Kanaaninmaan satoa.

13Joosuan ollessa Jerikon luona tapahtui, että kun hän kohotti katseensa, hän näki miehen seisovan edessään, paljastettu miekka kädessään. Joosua meni hänen luokseen ja sanoi hänelle: ”Oletko sinä meikäläisiä vai vihollisiamme?”

14Mies sanoi: ”En. Minä olen Herran sotajoukon ylipäällikkö ja olen juuri nyt tullut.” Silloin Joosua heittäytyi kasvoilleen maahan, osoitti hänelle kunnioitusta ja sanoi: ”Mitä herrallani on sanottavana palvelijalleen?”

15Herran sotajoukon ylipäällikkö sanoi Joosualle: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” Ja Joosua teki niin.

© 2012 Raamattu Kansalle ry

Choose Translation

Switch translation for Joshua 5.

Reading Settings

Paragraph viewDisplay verses as flowing paragraphs instead of individual lines
Show verse numbersDisplay verse numbers inline
Red letterHighlight the words of Christ in red

Sign in to save your reading preferences across sessions.