1Job vastasi:
2”Totta kai minä tiedän, että asia on niin. Kuinka ihminen voisi olla oikeassa Jumalaa vastaan!
3Jos ihminen tahtoisi käydä oikeutta hänen kanssaan, hän ei pystyisi vastaamaan hänelle edes yhteen kysymykseen tuhannesta.
4Hänen sydämessään on viisaus, hän on väkevä voimassaan. Kuka on niskoitellut häntä vastaan saamatta rangaistusta?
5Hän siirtää vuoret niiden aavistamatta, vihassaan hän kääntää ne nurin.
6Hän järkyttää maan paikaltaan, ja sen pylväät vapisevat.
7Hän kieltää aurinkoa nousemasta, hän lukitsee tähdet sinetillään.
8Yksinään hän levittää taivaat ja tallaa meren kukkuloita.
9Hän teki Leijonan tähdistön ja Kalevanmiekan, Seulaset ja etelän tähtitarhat.
10Hän tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää.
11Katso, hän kulkee ohitseni, enkä minä häntä näe, hän kiitää ohi, enkä minä häntä huomaa.
12Jos hän tempaa käsiinsä, kuka voi häntä estää? Kuka voi sanoa hänelle: ’Mitä sinä teet?’”
13”Jumala ei lakkaa vihastaan, hänen alleen vaipuvat Rahabin auttajat.
14Kuinka sitten minä voisin vastata hänelle, valita sanani hänen edessään?
15Vaikka olisin oikeassa, en kykenisi vastaamaan. Minun täytyisi anoa armoa tuomariltani.
16Jos minä huutaisin, ja hän vastaisi minulle, en usko, että hän kuuntelisi valitustani,
17hän, joka murjoo minua myrskytuulessa ja lisää haavojeni lukua ilman syytä.
18Hän ei anna minun edes vetää henkeäni vaan täyttää minut katkeralla tuskalla.
19Jos kysytään vahvaa voimaa, hän sanoo: ’Tässä olen!’ Jos oikeutta: ’Kuka haastaa minut?’
20Vaikka olisin oikeassa, oma suuni tuomitsisi minut syylliseksi. Vaikka olisin syytön, hän kuitenkin julistaisi minut väärintekijäksi.
21Syytön minä olen. En välitä hengestäni, inhoan elämääni.
22Yhdentekevää kaikki! Siksi sanon: hän tekee lopun niin syyttömästä kuin syyllisestäkin.
23Jos ruoska surmaa äkisti, hän pilkkaa viattomien epätoivoa.
24Maa on jätetty jumalattomien valtaan, hän peittää sen tuomarien kasvot – ellei hän, kuka sitten?”
25”Minun päiväni rientävät juoksijaa nopeammin, pakenevat onnea näkemättä,
26ne kiitävät kuin ruokoveneet, kuin kotka, joka iskee saaliiseen.
27Jos ajattelen: ’Tahdon unohtaa valitukseni, luopua kasvojeni synkkyydestä ja muuttua iloiseksi’,
28niin minä kauhistun kaikkia tuskiani. Tiedän, ettet julista minua viattomaksi.
29Minä olen syyllinen. Miksi turhaan vaivaan itseäni?
30Jos peseytyisin lumessa ja puhdistaisin käteni lipeällä,
31sinä upottaisit minut liejuiseen kuoppaan, niin että omat vaatteenikin inhoaisivat minua.
32Eihän hän ole ihminen niin kuin minä, niin että voisin vastata hänelle ja kävisimme oikeutta keskenämme.
33Ei meillä ole riidan ratkaisijaa, joka laskisi kätensä meidän molempien päälle
34ja ottaisi hänen vitsansa pois päältäni, niin ettei hänen kauhunsa säikyttäisi minua.
35Silloin minä puhuisin enkä pelkäisi häntä. Mutta niin ei ole. Minä olen yksin.”