1”Nyt minulle nauravat elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä pidin arvottomina edes paimenkoirieni pariin.
2Ja mitäpä minua hyödyttäisi heidän kättensä voima, kun heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
3puute ja kova nälänhätä. He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään typötyhjää maata.
4He poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
5Heidät karkotetaan ihmisten parista, heidän peräänsä huudetaan kuin varkaille.
6Heidän on asuttava rotkojen rinteillä, maakoloissa ja kallioluolissa.
7Pensaiden keskellä he ulisevat, piikkikasvien alle he sulloutuvat,
8nuo houkkien ja halveksittujen jälkeläiset, jotka on ruoskalla ajettu maasta.
9Nyt minusta on tullut heille pilkkalaulu, olen joutunut heidän sananparrekseen.
10He inhoavat minua, pysyttelevät minusta kaukana eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
11Onhan Jumala irrottanut jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, siksi he eivät enää hillitse kieltään minun edessäni.
12Oikealta puoleltani nousee tuo pentulauma. He lyövät jalat altani, he raivaavat luokseni tien, minun turmiokseni.
13He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat vailla auttajaa.
14Kuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
15Kauhut käyvät kimppuuni. Kuin tuuli sinä pyyhkäiset pois ylhäisen asemani, ja onneni katoaa kuin pilvi.
16Ja nyt, minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
17Yö kaivaa luut irti ruumiistani, kalvajani eivät käy levolle.
18Valtava voima on muuttanut vaatteeni muodottomaksi, se kiristyy ympärilleni kuin paitani päänaukko.
19Jumala on paiskannut minut lokaan, minusta on tullut kuin tomua ja tuhkaa.”
20”Minä huudan sinua avuksi, mutta sinä et vastaa! Tässä seison, mutta sinä vain tuijotat minua.
21Sinä olet muuttunut julmaksi minua kohtaan, sinä vainoat minua väkevällä kädelläsi.
22Sinä kohotat minut myrskytuulen vietäväksi, annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
23Minä tiedän, että sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, minne kaikki elävät kokoontuvat.
24Eikö kuitenkin saisi raunioista kättään ojentaa tai onnettomuudessa apua huutaa?
25Vai enkö itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
26Hyvää minä odotin, mutta minua kohtasi paha, ikävöin valoa, mutta tulikin pimeys.”
27”Sisälläni kuohuu lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minua.
28Minä kuljen suruasussa, vailla auringonvaloa. Minä nousen ja huudan apua väkijoukossa.
29Minusta on tullut sakaalien veli ja strutsien kumppani.
30Minun nahkani on mustunut ja lohkeilee, luuni ovat kuumeen korventamat.
31Valitukseksi muuttui lyyrani soitto ja huiluni sävel itkijöiden ääneksi.”