1Beel vaipuu polvilleen, Nebo taipuu kumaraan. Heidän kuvansa joutuvat vetoeläinten ja kuormajuhtien selkään. Mitä te kulkueessa kannoitte, se sälytetään kuormaksi uupuneille.
2He taipuvat, he vaipuvat molemmat. He eivät voi pelastaa kuormaa, ja itse he vaeltavat vankeuteen.
3Kuulkaa minua, Jaakobin heimo, te Israelin heimon koko jäännös, te, joita on pitänyt kantaa äidinkohdusta asti, nostaa äidinhelmasta alkaen.
4Vanhuuteenne asti minä olen sama, vielä harmaantuneinakin minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan.
5Keneen te minua vertaatte, kenen rinnalle minut asetatte, kenen kaltaisena pidätte minua, että hän olisi minun vertaiseni?
6Nuo kaatavat kultaa kukkarosta ja punnitsevat hopeaa vaa’alla. He palkkaavat kultasepän, ja hän tekee siitä jumalan, jonka eteen he kumartuvat ja jota he palvovat.
7He nostavat sen olalleen, kantavat sitä ja asettavat sen paikoilleen, ja siinä se seisoo, paikaltaan se ei liikahda. Sitä huudetaan avuksi, mutta se ei vastaa, hädästä se ei pelasta.
8Muistakaa tämä ja olkaa lujia. Pankaa tämä mieleenne, te luopiot.
9Muistakaa entisiä tapahtumia ikiajoista asti: minä olen Jumala, eikä toista ole. Minä olen Jumala, eikä ole minun vertaistani.
10Minä ilmoitan alusta asti, mitä on tuleva, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut. Näin sanon: Minun päätökseni pysyy. Kaiken, mitä tahdon, minä teen.
11Minä olen kutsunut idästä petolinnun, kaukaisesta maasta miehen, joka toteuttaa päätökseni. Minkä olen puhunut, sen minä myös toteutan, mitä olen suunnitellut, sen minä myös teen.
12Kuulkaa minua, te sydämeltänne pöyhkeät, te, jotka olette kaukana vanhurskaudesta.
13Minä olen antanut vanhurskauteni lähestyä, se ei ole kaukana. Ei viivy pelastus, jonka minä tuon. Siionille minä annan pelastuksen, Israelille kirkkauteni.