1Voi sinua tuhooja, jota itseäsi ei ole tuhottu, petturi, jota kukaan ei ole pettänyt! Kun olet hävittämisesi hävittänyt, sinutkin hävitetään. Kun olet petettäväsi pettänyt, sinutkin petetään.
2Herra, armahda meitä, sinua me odotamme. Tule käsivarreksemme aamu aamulta, ole meidän apumme hädän aikana.
3Kansat pakenevat sinun jylinäsi ääntä; sinun noustessasi kansakunnat hajaantuvat pakoon.
4Teiltä ryöstettyä saalista viedään niin kuin tuhosirkat vievät. Sen kimppuun rynnätään, niin kuin hyppysirkat ryntäävät.
5Herra on korkea, hän asuu korkeudessa. Hän täyttää Siionin oikeudella ja vanhurskaudella.
6Hän on sinun aikojesi vahva turva, runsas apu, viisaus ja ymmärrys. Herran pelko on oleva Siionin aarre.
7Kuule, heidän sankarinsa huutavat ulkona, rauhan lähettiläät itkevät katkerasti.
8Valtatiet ovat autioina, polulta on kulkija poissa. Vihollinen rikkoo liiton, ei välitä kaupungeista, ei pidä minään ihmistä.
9Maa murehtii ja nääntyy, Libanon kuihtuu häpeästä, Saaron on muuttunut aromaaksi, Baasan ja Karmel varistavat lehtensä.
10Nyt minä nousen, sanoo Herra, nyt minä korotan itseni, nyt minä kohoan korkealle.
11Heiniä te kannatte kohdussanne, olkia synnytätte. Teidän oma henkäyksenne on tuli, joka kuluttaa teidät.
12Kansat poltetaan kalkiksi. Kuin katkotut orjantappurat ne leimahtavat liekkiin.
13Kuulkaa, te kaukaiset, mitä minä olen tehnyt, te lähellä olevat, tuntekaa minun voimani.
14Syntiset Siionissa kauhistuvat, vavistus valtaa jumalattomat: ”Kuka meistä voi asua kuluttavassa tulessa? Kuka meistä voi asua iankaikkisessa hehkussa?”
15Se, joka vaeltaa vanhurskaasti ja puhuu sitä, mikä on oikein, joka halveksii väärää voittoa ja pitää kätensä erossa lahjuksista, joka tukkii korvansa kuulemasta murhahankkeita ja sulkee silmänsä näkemästä pahoja houkutuksia,
16hän on asuva korkealla, kalliolinnat ovat hänen turvapaikkansa. Hänelle annetaan hänen leipänsä, eikä vesi häneltä ehdy.
17Sinun silmäsi saavat katsella kuningasta hänen ihanuudessaan, ne saavat nähdä kauas yli avaran maan.
18Sinun sydämesi muistelee kauhuja: missä on nyt veronlaskija, missä punnitsija, missä tornien lukija?
19Enää et näe tuota röyhkeää kansaa, kansaa, jonka outoa puhetta ei voi käsittää, jonka sopertavaa kieltä ei voi ymmärtää.
20Katso Siionia, juhliemme kaupunkia! Sinun silmäsi näkevät Jerusalemin, turvaisan asuinpaikan, telttamajan, jota ei siirretä, jonka vaarnoja ei ikinä repäistä irti, jonka köysistä ei yksikään katkea.
21Sillä voimallinen on meillä siellä Herra. Siellä on joet, on leveät virrat, niillä ei kulje soutualus, niiden poikki ei pääse uljas laiva.
22Herra on tuomarimme. Herra on johtajamme. Herra on kuninkaamme. Hän pelastaa meidät.
23Nyt ovat köytesi höltyneet, ne eivät pidä mastoa kannassaan, eivät pidä lippua liehumassa. Mutta silloin jaetaan ryöstösaalista runsaasti, rammatkin ryöstävät saalista,
24eikä yksikään asukas sano: ”Minä olen heikko.” Kansa, joka siellä asuu, on saanut syntinsä anteeksi.