1Voi niitä, jotka lähtevät alas Egyptiin apua hakemaan, niitä, jotka turvaavat hevosiin ja luottavat sotavaunuihin, koska niitä on paljon, ja ratsumiehiin, koska niitä on valtaisat määrät, eivätkä katso Israelin Pyhään, eivät kysy neuvoa Herralta.
2Mutta onhan Herrakin viisas! Hän tuottaa onnettomuuden eikä peruuta sanojaan. Hän nousee pahantekijöiden sukua ja väärintekijöiden apuun tuloa vastaan.
3Egypti on ihminen, ei Jumala, sen hevoset ovat lihaa, eivät henkeä. Kun Herra ojentaa kätensä, auttaja kompastuu ja autettava kaatuu. Yhdessä molemmat tuhoutuvat.
4Sillä näin on Herra minulle sanonut: Niin kuin leijona murisee, nuori leijona saaliinsa ääressä, kun sitä vastaan hälytetään paimenten parvi – ei se säikähdä heidän huutoaan eikä välitä heidän hälinästään – niin käy silloin, kun Herra Sebaot astuu alas sotiakseen Siionin vuorella ja sen kukkulalla.
5Niin kuin linnut, jotka levittävät siipensä, niin varjelee Herra Sebaot Jerusalemia, varjelee ja pelastaa, armahtaa ja vapauttaa.
6Palatkaa, israelilaiset, hänen luokseen, josta olette niin syvälle luopuneet.
7Sinä päivänä jokainen teistä hylkää hopeiset ja kultaiset epäjumalansa, jotka on käsillään valmistanut tehdäkseen syntiä.
8Assur kaatuu miekkaan, joka ei ole miehen, hänet syö miekka, joka ei ole ihmisen miekka. Hän pakenee miekkaa, ja hänen nuoret miehensä joutuvat pakkotyöhön.
9Hänen kallionsa kukistuu kauhusta, ja hänen ruhtinaansa pakenevat peloissaan lipun luota, sanoo Herra, jolla on tuli Siionissa ja pätsi Jerusalemissa.