Hosea 7FINRK

1”Kun minä parannan Israelin, silloin tulevat julki Efraimin rikokset ja Samarian pahat teot. Petosta he harjoittavat, varas tunkeutuu sisään, ja rosvojoukko ryöstää ulkona.

2He eivät ajattele sydämessään, että minä muistan kaiken heidän pahuutensa. Nyt heidän tekonsa saartavat heitä, ne ovat tulleet minun kasvojeni eteen.

3Pahuudellaan he ilahduttavat kuningasta ja valheillaan ruhtinaita.

4Kaikki he ovat avionrikkojia, he ovat kuin leipurin sytyttämä uuni. Hän jättää tulen kohentamatta taikinan alustamisesta sen happanemiseen asti.

5Meidän kuninkaamme juhlapäivänä ruhtinaat ovat sairaina viinin hehkusta. Kuningas lyö kättä pilkkaajien kanssa.

6Väijyessään he ovat saattaneet sydämensä kuumaksi kuin uuni. Koko yön heidän vihansa nukkuu, aamulla se palaa kuin liekehtivä tuli.

7He ovat kaikki kuumia kuin uuni, he syövät tuomarinsa. Kaikki heidän kuninkaansa ovat sortuneet, yksikään heistä ei ole minua avuksi huutanut.

8Efraim sekaantuu kansojen joukkoon. Efraimista on tullut kuin leipä, jota ei ole käännetty.

9Muukalaiset syövät hänen voimansa, mutta hän ei sitä ymmärrä. Hänen hiuksensakin käyvät harmaiksi, mutta hän ei sitä huomaa.

10Israelin ylpeys syyttää sitä vasten silmiä, siitä huolimatta se ei palaa Herran, Jumalansa, luo, eikä etsi häntä.

11Efraimista on tullut kuin kyyhkynen, yksinkertainen ja vailla ymmärrystä. Egyptiä he huutavat avuksi, Assuriin he lähtevät.

12He lähtevät matkaan, mutta minä levitän verkkoni heidän päälleen ja pudotan heidät alas kuin taivaan linnut. Minä kuritan heitä, niin kuin on ilmoitettu heidän seurakunnalleen.

13Voi heitä, sillä he ovat lähteneet minua pakoon! Tuho heille, sillä he ovat luopuneet minusta! Minä tahdoin lunastaa heidät, mutta he puhuivat minulle valhetta.

14Eivät he sydämestään huuda minun puoleeni vaan vaikeroivat vuoteillaan. Viljan ja viinin tähden he kokoontuvat, mutta minusta he kääntyvät pois.

15Minä olen heitä ojentanut ja vahvistanut heidän käsivartensa, mutta minua vastaan he hautoivat pahaa.

16He kääntyvät mutta eivät korkeutta kohti. He ovat kuin veltto jousi. Heidän ruhtinaansa kaatuvat miekkaan kielensä kiukkuisuuden tähden. Tämän vuoksi heitä pilkataan Egyptin maassa.”

© 2012 Raamattu Kansalle ry

Choose Translation

Switch translation for Hosea 7.

Reading Settings

Paragraph viewDisplay verses as flowing paragraphs instead of individual lines
Show verse numbersDisplay verse numbers inline
Red letterHighlight the words of Christ in red

Sign in to save your reading preferences across sessions.