Exodus 34FINRK

1Herra sanoi Moosekselle: ”Veistä itsellesi kaksi ensimmäisten taulujen kaltaista kivitaulua. Minä kirjoitan niihin sanat, jotka olivat ensimmäisissä tauluissa, niissä, jotka sinä särjit.

2Ole valmis aamuun mennessä, nouse silloin Siinainvuorelle ja asetu seisomaan minun eteeni vuoren huipulle.

3Kukaan ei saa nousta sinne sinun kanssasi, eikä ketään saa näkyä koko vuorella. Myöskään lampaat, vuohet tai nautakarja eivät saa olla laitumella lähellä vuorta.”

4Mooses veisti kaksi ensimmäisten kaltaista kivitaulua. Varhain aamulla Mooses nousi ylös ja kiipesi Siinainvuorelle, niin kuin Herra oli häntä käskenyt, ja vei ne kaksi kivitaulua mukanaan.

5Sitten Herra laskeutui alas pilvessä, asettui vuoren huipulle Mooseksen läheisyyteen ja lausui Herran nimen.

6Herra kulki Mooseksen editse ja huusi: ” Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja täynnä armoa ja totuutta.

7Hän pysyy armollisena tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit. Hän ei kuitenkaan jätä rankaisematta, vaan vaatii lapset ja lasten lapset tilille isien pahoista teoista aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka.”

8Mooses kumartui kiireesti kasvoilleen maahan

9ja sanoi: ”Herra, jos todella olen saanut armon sinun silmissäsi, niin kulkekoon Herra meidän keskellämme. Vaikka tämä kansa on uppiniskainen, niin anna anteeksi meidän pahat tekomme ja syntimme ja ota meidät perintöosaksesi.”

10Herra vastasi: ”Minä teen liiton, ja koko sinun kansasi nähden minä teen ihmeitä, jollaisia ei ole tehty yhdessäkään maassa eikä minkään kansan keskuudessa. Koko kansa, jonka keskellä sinä olet, on näkevä Herran teot, sillä se, mitä minä teen yhdessä sinun kanssasi, on pelottavaa.

11Noudata käskyjä, jotka minä tänään sinulle annan. Minä itse karkotan sinun edeltäsi amorilaiset, kanaanilaiset, heettiläiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset.

12Varokaa, ettette tee liittoa sen maan asukkaiden kanssa, johon menette, ettei heistä tule ansaa teidän keskuuteenne,

13vaan hävittäkää heidän alttarinsa, särkekää heidän patsaansa ja hakatkaa maahan heidän aseransa.

14Älä kumarra mitään muuta jumalaa, sillä Herra on nimeltään Kiivas. Hän on kiivas Jumala.

15Älä tee liittoa maan asukkaiden kanssa, jotka seuraavat haureellisesti jumaliaan ja uhraavat niille ja kutsuvat sinutkin mukaan. Jos sinä syöt heidän uhreistaan

16ja jos otat sen maan tyttäristä pojillesi vaimoja, jotka seuraavat haureellisesti jumaliaan, niin he saavat poikasikin seuraamaan haureudessa heidän jumaliaan.

17Älä tee itsellesi valettuja jumalankuvia.”

18”Vietä happamattoman leivän juhlaa. Syö happamatonta leipää seitsemänä päivänä aabib-kuussa, niin kuin minä olen sinua käskenyt, sillä aabib-kuussa sinä lähdit Egyptistä.

19Kaikki, mikä avaa kohdun, on minun, myös kaikki karjasi, nautojesi ja lampaittesi, urospuoliset esikoiset.

20Aasin esikoinen lunasta lampaalla, mutta jos et sitä lunasta, taita siltä niska. Lunasta jokainen esikoispoikasi. Älkää tulko minun kasvojeni eteen tyhjin käsin.

21Kuusi päivää tee työtä, mutta lepää seitsemäntenä päivänä. Myös kyntö- ja elonleikkuuaikana sinun on levättävä.

22Vietä viikkojuhlaa, kun korjaat vehnän ensilyhteen, ja elonkorjuujuhlaa vuoden vaihtuessa.

23Kolme kertaa vuodessa on koko sinun miesväkesi tultava Herran, Herran, Israelin Jumalan, kasvojen eteen.

24Minä karkotan kansat sinun edeltäsi ja laajennan sinun alueesi, eikä kukaan himoitse sinun maatasi, kun sinä vaellat kolme kertaa vuodessa Herran, sinun Jumalasi, kasvojen eteen.

25Älä uhraa teurasuhrini verta happaman leivän kanssa, älköönkä pääsiäisjuhlauhrista jääkö mitään yön yli seuraavaan aamuun.

26Tuo Herran, Jumalasi, temppeliin parhaimmat maasi ensihedelmistä. Älä keitä kiliä emänsä maidossa.”

27Herra sanoi Moosekselle: ”Kirjoita itsellesi muistiin nämä sanat, sillä näiden sanojen mukaisesti minä olen tehnyt liiton sinun kanssasi ja Israelin kanssa.”

28Mooses oli vuorella Herran luona neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. Hän ei syönyt leipää eikä juonut vettä. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton sanat, nuo kymmenen käskyä.

29Kun Mooses laskeutui alas Siinainvuorelta käsissään kaksi todistuksen taulua, hän ei tiennyt, että hänen kasvojensa iho oli alkanut säteillä hänen puhuessaan Herran kanssa.

30Mutta kun Aaron ja kaikki israelilaiset näkivät Mooseksen ja huomasivat hänen kasvojensa ihon säteilevän, he pelkäsivät tulla hänen lähelleen.

31Silloin Mooses kutsui heitä, ja Aaron ja kaikki kansan päämiehet palasivat hänen luokseen, ja hän puhui heille.

32Sen jälkeen kaikki israelilaiset tulivat lähemmäksi, ja hän käski heidän noudattaa kaikkea, mistä Herra oli puhunut hänen kanssaan Siinainvuorella.

33Lakattuaan puhumasta heidän kanssaan, Mooses pani peitteen kasvoilleen.

34Mutta kun Mooses meni Herran eteen puhumaan hänen kanssaan, hän otti peitteen pois ja oli ilman sitä, kunnes lähti ulos. Tultuaan ulos hän puhui israelilaisille, mitä oli käsketty,

35ja israelilaiset näkivät Mooseksen kasvojen ihon säteilevän. Niin Mooses pani peitteen takaisin kasvoilleen, kunnes meni puhumaan Herran kanssa.

© 2012 Raamattu Kansalle ry

Choose Translation

Switch translation for Exodus 34.

Reading Settings

Paragraph viewDisplay verses as flowing paragraphs instead of individual lines
Show verse numbersDisplay verse numbers inline
Red letterHighlight the words of Christ in red

Sign in to save your reading preferences across sessions.