1Onnettomuus on tämäkin, jonka olen nähnyt auringon alla ja joka painaa raskaasti ihmistä:
2Jumala antaa miehelle rikkautta, varallisuutta ja kunniaa, niin ettei häneltä puutu mitään kaikesta siitä, mitä hän kaipaa. Mutta Jumala ei salli hänen nauttia siitä, vaan siitä nauttii vieras. Tämä on turhuutta ja raskas kärsimys.
3Vaikka miehelle syntyisi sata lasta ja hän eläisi vanhaksi ja paljot olisivat hänen vuosiensa päivät, mutta hän ei saisi tyydyttää haluaan sillä hyvällä, mitä hänellä on, eikä saisi edes kunnollista hautausta, niin minä sanon, että kuolleena syntynyt keskonen olisi onnekkaampi kuin hän.
4Turhaan se tulee ja pimeyteen menee, pimeyteen peittyy sen nimi.
5Ei se ole nähnyt eikä tullut tuntemaan edes aurinkoa. Sen lepo on parempi kuin tuon miehen elämä,
6vaikka hän eläisi kaksi kertaa tuhat vuotta mutta ei saisi nähdä onnea. Eivätkö kuitenkin kaikki mene samaan paikkaan?
7Kaikki ihmisen vaivannäkö tapahtuu hänen oman suunsa hyväksi, ja kuitenkaan halu ei täyty.
8Mitä etua siis viisaalla on tyhmään verrattuna, mitä köyhällä siitä, että osaa oikein vaeltaa elävien edessä?
9Parempi tyytyä siihen, minkä silmä jo näkee, kuin kulkea mielihalujen perässä. Sekin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.
10Kaikelle, mitä on olemassa, on jo muinoin annettu nimi, ja sekin tiedetään, mikä ihminen on. Ei hän voi riidellä väkevämpänsä kanssa.
11Paljot puheet vain lisäävät turhuutta. Mitä etua ihmiselle siitä on?
12Kuka tietää, mikä on ihmiselle hyväksi elämänsä aikana, niinä turhina päivinä, jotka hän viettää kuin varjo. Entä kuka ilmoittaa ihmiselle, mitä on tuleva hänen jälkeensä auringon alla?