1Daavid pakeni Raaman Naajotista. Hän meni Joonatanin luo ja sanoi: ”Mitä minä olen tehnyt? Mitä vääryyttä, mitä syntiä minä olen tehnyt isääsi vastaan, kun hän tavoittelee henkeäni?”
2Joonatan vastasi hänelle: ”Ei sellaista saa tapahtua! Et sinä kuole. Isäni ei varmasti tee mitään, ei suurta eikä pientä, paljastamatta sitä minulle. Miksi sitten isäni salaisi minulta tämän asian? Ei niin voi tapahtua.”
3Mutta Daavid vakuutti vielä ja sanoi: ”Isäsi tietää hyvin, että sinä pidät minusta, ja siksi hän ajattelee: ’Joonatan ei saa tietää tätä, ettei hän tulisi murheelliseksi.’ Mutta niin totta kuin Herra elää ja sinä itse elät: on vain askel minun ja kuoleman välillä.”
4Niin Joonatan sanoi Daavidille: ”Minä teen hyväksesi kaiken, mitä vain toivot.”
5Daavid sanoi Joonatanille: ”Huomenna on uusikuu, ja minun pitäisi istua aterioimassa kuninkaan kanssa. Salli minun kuitenkin jäädä pois, niin kätkeydyn kedolle ylihuomisiltaan asti.
6Jos isäsi kuitenkin kaipaa minua, sano: ’Daavid pyytämällä pyysi minulta, että saisi mennä kiireesti kaupunkiinsa Beetlehemiin, sillä koko suvulla on siellä vuotuinen uhrijuhla.’
7Jos hän sanoo: ’Hyvä on’, voi palvelijasi olla rauhassa, mutta jos hän vihastuu kovin, niin tiedä, että hän on päättänyt tehdä minulle pahaa.
8Osoita siis ystävyyttä palvelijallesi, koska olet ottanut palvelijasi Herran liittoon kanssasi. Mutta jos minussa on vääryys, surmaa sinä minut. Miksi veisit minut isäsi eteen?”
9Joonatan sanoi: ”Sellaista ei sinulle tapahdu! Mutta jos saan tietää, että isäni on päättänyt tehdä sinulle pahaa, minä ilmoitan sen sinulle.”
10Daavid sanoi Joonatanille: ”Kuka tuo minulle tiedon, jos isäsi antaa sinulle tylyn vastauksen?”
11Joonatan vastasi: ”Tule, mennään kedolle.” He menivät molemmat kedolle.
12Joonatan sanoi Daavidille: ” Herra, Israelin Jumala olkoon todistajani, että huomenna tai ylihuomenna tähän aikaan minä otan selvän isästäni. Jos Daavidin asiat ovat hyvin, niin enkö lähettäisi siitä tietoa ja paljastaisi sitä sinulle?
13Herra rangaiskoon Joonatania nyt ja vasta, jos isäni mielii tehdä sinulle pahaa enkä minä paljasta sitä sinulle ja päästä sinua menemään rauhassa. Herra olkoon sinun kanssasi, niin kuin hän on ollut minun isäni kanssa.
14Etkö sinäkin, jos minä silloin vielä elän, osoita minulle laupeutta Herran tähden, ettei minun tarvitse kuolla?
15Ethän koskaan kiellä laupeuttasi minun suvultani, et silloinkaan, kun Herra hävittää kaikki Daavidin viholliset maan päältä?”
16Niin Joonatan teki liiton Daavidin suvun kanssa ja sanoi: ” Herra vaatikoon tilille Daavidin vihamiehet.”
17Joonatan pyysi vielä Daavidia vannomaan, koska hän rakasti tätä niin kuin omaa sieluaan.
18Sitten Joonatan sanoi hänelle: ”Huomenna on uusikuu, ja jos paikkasi on tyhjä, sinua kaivataan.
19Mene ylihuomenna nopeasti siihen paikkaan, johon kätkeydyit silloin, kun tuo teko tapahtui, ja jää Esel-kiven viereen.
20Minä ammun kolme nuolta sen kylkeä kohti, niin kuin ampuisin maaliin.
21Sitten lähetän palvelijan ja sanon: ’Mene ja hae nuolet.’ Jos minä silloin sanon palvelijalle: ’Katso, nuolet ovat takanasi, tännempänä, ota ne’, niin tule esiin. Silloin voit olla rauhassa, eikä ole mitään hätää, niin totta kuin Herra elää.
22Mutta jos sanon nuorukaiselle: ’Katso, nuolet ovat edessäsi, tuonnempana’, niin mene, sillä Herra lähettää sinut pois.
23Herra on ikuisesti välillämme sen todistajana, mitä minä ja sinä olemme keskenämme puhuneet.”
24Sitten Daavid kätkeytyi kedolle. Kun uudenkuun päivä tuli, kuningas istuutui aterialle.
25Kuningas istui, kuten tavallista, omalla paikallaan, seinän vieressä olevalla istuimella. Joonatan nousi seisomaan, ja Abner istuutui Saulin viereen, mutta Daavidin paikka oli tyhjä.
26Saul ei kuitenkaan puhunut mitään sinä päivänä, sillä hän ajatteli: ”Jotain hänelle on tapahtunut. Hän ei liene puhdas. Varmaankaan hän ei ole puhdas.”
27Tuli seuraava päivä, uudenkuun toinen päivä, mutta Daavidin paikka oli edelleen tyhjä. Silloin Saul kysyi pojaltaan Joonatanilta: ”Miksi Iisain poika ei ole tullut aterialle, ei eilen eikä tänään?”
28Joonatan vastasi Saulille: ”Daavid pyytämällä pyysi minulta, että saisi mennä Beetlehemiin.
29Hän sanoi: ’Sallithan minun mennä, sillä meillä on suvun teurasuhrit siinä kaupungissa, ja veljeni itse on käskenyt minua. Jos minä siis olen saanut armon sinun silmissäsi, päästä minut katsomaan veljiäni.’ Tämän vuoksi hän ei ole tullut kuninkaan pöytään.”
30Silloin Saul vihastui Joonataniin ja sanoi hänelle: ”Sinä kieroutuneen ja kapinallisen naisen poika! Tiesinhän minä, että sinä valitset ystäväksesi Iisain pojan, häpeäksi itsellesi ja häpeäksi äitisi hävylle.
31Niin kauan kuin Iisain poika elää maan päällä, et sinä eikä sinun kuninkuutesi ole turvassa. Lähetä nyt noutamaan hänet minun luokseni, sillä hän on kuoleman oma!”
32Joonatan vastasi isälleen Saulille: ”Miksi hänet olisi surmattava? Mitä hän on tehnyt?”
33Silloin Saul heitti keihään Joonatania kohti surmatakseen hänet. Siitä Joonatan tiesi, että hänen isänsä oli päättänyt tappaa Daavidin.
34Joonatan nousi pöydästä vihasta hehkuen eikä syönyt mitään toisena uudenkuun päivänä. Hän oli murheissaan Daavidin tähden, koska hänen isänsä oli häpäissyt tätä.
35Aamulla Joonatan lähti kedolle paikkaan, josta oli sopinut Daavidin kanssa, ja hänellä oli mukanaan pieni palveluspoika.
36Hän sanoi palveluspojalleen: ”Juokse noutamaan nuolet, jotka minä ammun.” Pojan juostessa Joonatan ampui nuolen hänen ylitseen.
37Kun poika oli tulossa paikkaan, johon Joonatan oli ampunut nuolen, Joonatan huusi pojan perään: ”Nuoli on edessäsi, tuonnempana.”
38Joonatan huusi vielä pojan perään: ”Riennä nopeasti, älä seisahtele!” Niin Joonatanin palveluspoika keräsi nuolet ja tuli herransa luo.
39Poika ei tiennyt asiasta mitään, vain Joonatan ja Daavid tiesivät.
40Sitten Joonatan antoi aseensa palveluspojalleen ja sanoi hänelle: ”Mene ja vie nämä kaupunkiin.”
41Kun poika oli mennyt, Daavid nousi ylös etelän puolelta. Sitten hän heittäytyi kasvoilleen maahan ja kumartui kolme kertaa osoittaakseen kunnioitusta Joonatanille. He suutelivat toisiaan ja itkivät yhdessä, Daavid vielä enemmän kuin Joonatan.
42Sitten Joonatan sanoi Daavidille: ”Mene rauhassa. Olkoon Herra aina todistajana meidän välillämme, minun ja sinun, minun jälkeläisteni ja sinun jälkeläistesi välillä, siitä mitä olemme molemmat vannoneet Herran nimessä.”