Job 30
1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minäpidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidännuoruutensa tarmon on vienyt
3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestäänautiota erämaata;
4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovatkinsteripensaan juuret.
5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytysniinkuin varasta vastaan.
6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa jakallioluolissa.
7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat -
8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maastapois.
9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensajoutunut;
10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeäsilmilleni.
11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut,eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani jaluovat turmateitänsä minua vastaan.
13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikkaitse ovat ilman auttajaa;
14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta hevyöryvät esiin.
15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäisetpois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovatsaavuttaneet minut.
17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: sekiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhankaltaiseksi.
20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä,mutta sinä vain tuijotat minuun.
21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annatminun menehtyä rajuilman pauhinassa.
23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunnekaikki elävä kokoontuu.
24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessaapua huutaa?
25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinytköyhää?
26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosinvaloa, mutta tuli pimeys.
27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneetminut.
28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudanväkijoukossa.
29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovatkuumuuden polttamat.
31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkunääneksi."