Zechariah 12FINRK

1Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra, joka on levittänyt taivaat ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä:

2”Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille, kun ne piirittävät Juudaa ja Jerusalemia.

3Sinä päivänä minä teen Jerusalemista väkikiven kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä. Kuitenkin kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.

4Sinä päivänä, sanoo Herra, minä lyön kaikki hevoset vauhkoudella ja niiden ratsastajat hulluudella. Juudan heimoa kohti minä avaan silmäni, mutta kaikki kansojen hevoset minä lyön sokeudella.

5Silloin Juudan sukuruhtinaat sanovat sydämessään: ’Minun väkevyyteni ovat Jerusalemin asukkaat Herrassa Sebaotissa, heidän Jumalassaan.’

6Sinä päivänä minä teen Juudan sukuruhtinaat ikään kuin palavaksi hiiliastiaksi polttopuiden sekaan ja ikään kuin tulisoihduksi lyhteiden sekaan. He kuluttavat oikealta ja vasemmalta, kuluttavat kaikki kansat ympäriinsä. Jerusalem saa yhä olla paikallaan – Jerusalemissa.

7Herra on ensin vapauttava Juudan majat, etteivät Daavidin suku ja Jerusalemin asukkaat saisi suurempaa kunniaa kuin Juuda.

8Sinä päivänä Herra suojelee Jerusalemin asukkaita. Kompastelevin heistä on sinä päivänä kuin Daavid, ja Daavidin suku on kuin jumalolento, kuin Herran enkeli heitä johtamassa.

9Sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki kansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.

10Mutta Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukkaiden päälle minä vuodatan armon ja rukouksen hengen, ja he katsovat minuun, jonka ovat lävistäneet. He valittavat häntä niin kuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti niin kuin murehditaan esikoista.

11Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, sellaiset kuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa.

12Maa pitää valittajaisia, kukin suku erikseen: Daavidin huone, hänen sukunsa, erikseen ja heidän naisensa erikseen; Naatanin huone, hänen sukunsa, erikseen ja heidän naisensa erikseen,

13Leevin huone, hänen sukunsa erikseen ja heidän naisensa erikseen; simeiläisten suku erikseen ja heidän naisensa erikseen

14ja kaikki muutkin suvut, kukin suku erikseen ja heidän naisensa erikseen.”

© 2012 Raamattu Kansalle ry

Choose Translation

Switch translation for Zechariah 12.

Reading Settings

Paragraph viewDisplay verses as flowing paragraphs instead of individual lines
Show verse numbersDisplay verse numbers inline
Red letterHighlight the words of Christ in red

Sign in to save your reading preferences across sessions.