Revelation 2FINRK

1”Efesoksen seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, joka pitää niitä seitsemää tähteä oikeassa kädessään ja joka käyskentelee seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä:

2Minä tiedän sinun tekosi, vaivannäkösi ja kestävyytesi. Tiedän myös, ettet voi sietää pahoja ihmisiä, ja että olet koetellut niitä, jotka sanovat olevansa apostoleja, vaikka eivät ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi.

3Sinulla on kestävyyttä, ja paljon olet kärsinyt minun nimeni tähden etkä ole väsynyt.

4Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hylännyt ensirakkautesi.

5Muista siis, mistä olet langennut, tee parannus ja tee niitä ensimmäisiä tekoja. Mutta jos et tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lampunjalkasi paikaltaan.

6Se sinussa kuitenkin on hyvää, että vihaat nikolaiittojen tekoja, joita minäkin vihaan.

7Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa.’”

8”Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, hän, joka kuoli ja virkosi eloon:

9Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi – sinä olet kuitenkin rikas. Minä tiedän, miten sinua pilkkaavat ne, jotka sanovat olevansa juutalaisia, vaikka eivät ole vaan ovat Saatanan synagoga.

10Älä pelkää sitä, mitä joudut kärsimään. Paholainen on heittävä muutamia teistä vankeuteen, jotta teitä koeteltaisiin, ja te joudutte ahdinkoon kymmeneksi päiväksi. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.

11Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sitä, joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita.’”

12”Pergamonin seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, jolla on se kaksiteräinen, terävä miekka:

13Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä on Saatanan valtaistuin. Sinä pidät kiinni minun nimestäni etkä ole kieltänyt uskoasi minuun, et niinäkään päivinä, jolloin Antipas, minun todistajani, uskolliseni, tapettiin teidän luonanne, siellä missä Saatana asuu.

14Mutta jotakin minulla on sinua vastaan: Sinun joukossasi on niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään israelilaisille ansan, niin että he söisivät epäjumalille uhrattua ja harjoittaisivat haureutta.

15Joukossasi on myös niitä, jotka pitävät kiinni nikolaiittojen opista.

16Tee siis parannus! Ellet tee, minä tulen pian luoksesi ja sodin heitä vastaan suuni miekalla.

17Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja valkoisen kiven ja siihen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.’”

18”Tyatiran seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo Jumalan Poika, jolla on silmät kuin tulen liekki ja jalat kuin hehkuva vaski.

19Minä tiedän sinun tekosi, sinun rakkautesi ja uskosi, palvelemisesi ja kestävyytesi. Tiedän myös sen, että sinun viimeiset tekosi ovat lukuisammat kuin ensimmäiset.

20Mutta se minulla on sinua vastaan, että suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua.

21Olen antanut hänelle aikaa kääntyä, mutta hän ei tahdo tehdä parannusta haureudestaan.

22Minä heitän hänet sairasvuoteeseen, ja ne jotka tekevät huorin hänen kanssaan, minä suistan suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistaan.

23Hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä tutkin mielet ja sydämet ja annan teille kullekin tekojenne mukaan.

24Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan – niin kuin sanotaan – Saatanan syvyyksiä, minä sanon: muuta kuormaa en sälytä teidän päällenne.

25Pitäkää kiinni siitä, mitä teillä on, kunnes minä tulen.

26Joka voittaa ja loppuun asti ottaa vaarin minun teoistani, sille minä annan vallan hallita pakanoita.

27Hän on paimentava heitä rautaisella sauvalla, hän särkee heidät kuin saviastiat.

28Sen vallan minäkin olen saanut Isältäni. Ja minä annan hänelle aamutähden.

29Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.’”

© 2012 Raamattu Kansalle ry

Choose Translation

Switch translation for Revelation 2.

Reading Settings

Paragraph viewDisplay verses as flowing paragraphs instead of individual lines
Show verse numbersDisplay verse numbers inline
Red letterHighlight the words of Christ in red

Sign in to save your reading preferences across sessions.