Numbers 2FINRK

1Herra puhui Moosekselle ja Aaronille:

2”Israelilaiset leiriytykööt ilmestysmajan ympärille, jonkin matkan päähän siitä. Kukin leiriytyköön oman lippunsa ja perhekuntansa merkin luo.

3Etupuolelle, itään päin, asettukoon Juudan leirikunta lippuineen ja joukkoineen. Juudan jälkeläisten päämies on Nahson, Amminadabin poika.

4Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa seitsemänkymmentäneljätuhatta kuusisataa.

5Juudan osaston viereen leiriytyköön Isaskarin heimo. Isaskarin jälkeläisten päämies on Netanel, Suuarin poika.

6Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa viisikymmentäneljätuhatta neljäsataa.

7Sitten tulee Sebulonin heimo. Sebulonin jälkeläisten päämies on Eliab, Heelonin poika.

8Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa viisikymmentäseitsemäntuhatta neljäsataa.

9Juudan leirikunnan katselmuksessa oli kaikkiaan satakahdeksankymmentäkuusituhatta neljäsataa miestä. Heidän tulee lähteä liikkeelle ensimmäisinä.

10Etelään päin asettukoon Ruubenin leirikunta lippuineen ja joukkoineen. Ruubenin jälkeläisten päämies on Elisur, Sedeurin poika.

11Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa neljäkymmentäkuusituhatta viisisataa.

12Ruubenin osaston viereen leiriytyköön Simeonin heimo. Simeonin jälkeläisten päämies on Selumiel, Suurisaddain poika.

13Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa viisikymmentäyhdeksäntuhatta kolmesataa.

14Sitten tulee Gaadin heimo. Gaadin jälkeläisten päämies on Eljasaf, Reuelin poika.

15Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa neljäkymmentäviisituhatta kuusisataaviisikymmentä.

16Ruubenin leirikunnan katselmuksessa oli kaikkiaan sataviisikymmentäyksituhatta neljäsataaviisikymmentä miestä. Heidän tulee lähteä liikkeelle toisena joukkona.

17Sitten lähtee liikkeelle ilmestysmaja ja leeviläisten leirikunta toisten leirikuntien keskellä. Liikkeelle on lähdettävä siinä järjestyksessä kuin on leiriydytty, kukin heimo vuorollaan lippuineen.

18Länteen päin asettukoon Efraimin leirikunta lippuineen ja joukkoineen. Efraimin jälkeläisten päämies on Elisama, Ammihudin poika.

19Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa neljäkymmentätuhatta viisisataa.

20Efraimin leirikunnan viereen leiriytyköön Manassen heimo. Manassen jälkeläisten päämies on Gamliel, Pedasurin poika.

21Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa kolmekymmentäkaksituhatta kaksisataa.

22Sitten tulee Benjaminin heimo. Benjaminin jälkeläisten päämies on Abidan, Gideonin poika.

23Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa kolmekymmentäviisituhatta neljäsataa.

24Efraimin leirikunnan katselmuksessa oli kaikkiaan satakahdeksantuhatta sata miestä. Heidän tulee lähteä liikkeelle kolmansina.

25Pohjoiseen päin asettukoon Daanin leirikunta lippuineen ja joukkoineen. Daanin jälkeläisten päämies on Ahieser, Ammisaddain poika.

26Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa kuusikymmentäkaksituhatta seitsemänsataa.

27Daanin leirikunnan viereen leiriytyköön Asserin heimo. Asserin jälkeläisten päämies on Pagiel, Okranin poika.

28Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa neljäkymmentäyksituhatta viisisataa.

29Sitten tulee Naftalin heimo. Naftalin jälkeläisten päämies on Ahira, Eenanin poika.

30Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa viisikymmentäkolmetuhatta neljäsataa.

31Daanin leirikunnan katselmuksessa oli kaikkiaan sataviisikymmentäseitsemäntuhatta kuusisataa miestä. Heidän tulee lippuineen lähteä liikkeelle viimeisinä.”

32Nämä olivat katselmuksessa olleiden israelilaisten lukumäärät heimoittain. Leirikuntien katselmuksessa olleiden joukkojen lukumäärä oli kaikkiaan kuusisataakolmetuhatta viisisataaviisikymmentä.

33Leeviläisistä ei kuitenkaan pidetty katselmusta yhdessä muiden israelilaisten kanssa, sillä niin oli Herra Moosesta käskenyt.

34Israelilaiset tekivät kaiken niin kuin Herra oli Mooseksen kautta käskenyt. Näin he kaikki leiriytyivät lippujensa luo, ja niin he lähtivät liikkeelle suvuittain ja perhekunnittain.

© 2012 Raamattu Kansalle ry

Choose Translation

Switch translation for Numbers 2.

Reading Settings

Paragraph viewDisplay verses as flowing paragraphs instead of individual lines
Show verse numbersDisplay verse numbers inline
Red letterHighlight the words of Christ in red

Sign in to save your reading preferences across sessions.