Nehemiah 7FINRK

1Kun muuri oli valmistunut, minä asetin porttien ovet paikoilleen. Sitten portinvartijat, laulajat ja leeviläiset määrättiin tehtäviinsä.

2Jerusalemin johtoon minä asetin veljeni Hananin ja linnanpäällikkö Hananjan, sillä hän oli luotettava mies ja pelkäsi Jumalaa enemmän kuin monet muut.

3Sanoin heille: ”Jerusalemin portteja ei saa avata ennen kuin aurinko paistaa lämpimästi, ja ne on suljettava ja teljettävä vartijoiden vielä seistessä paikoillaan. Jerusalemin asukkaat on pantava vartioimaan, kukin omalle vartiopaikalleen oman talonsa kohdalle.”

4Kaupunki oli suuri ja laaja, mutta siinä oli vähän väkeä, ja taloja oli vielä rakentamatta.

5Jumala pani sydämelleni, että minun tuli koota ylimykset, johtomiehet ja kansa sukuluetteloihin merkitsemistä varten. Silloin löysin ensimmäisinä palanneiden sukuluettelon ja huomasin, että siihen oli kirjoitettu näin:

6Nämä ovat ne Juudan maakunnan asukkaat, jotka tulivat pakkosiirtolaisuudesta, vankeudesta, jonne Nebukadnessar, Babylonian kuningas, oli heidät vienyt, ja jotka nyt palasivat Jerusalemiin ja Juudaan, kukin omaan kaupunkiinsa.

7He tulivat Serubbaabelin, Jeesuan, Nehemian, Asarjan, Raamian, Nahamanin, Mordokain, Bilsanin, Misperetin, Bigvain, Nehumin ja Baanan johtamina. Israelin kansan miesten lukumäärä oli:

8Paroksen jälkeläisiä kaksituhatta sataseitsemänkymmentäkaksi,

9Sefatjan jälkeläisiä kolmesataaseitsemänkymmentäkaksi,

10Aarahin jälkeläisiä kuusisataaviisikymmentäkaksi,

11Pahat-Mooabin jälkeläisten Jeesuan ja Jooabin jälkeläisiä kaksituhatta kahdeksansataakahdeksantoista,

12Eelamin jälkeläisiä tuhat kaksisataaviisikymmentäneljä.

13Sattun jälkeläisiä kahdeksansataaneljäkymmentäviisi,

14Sakkain jälkeläisiä seitsemänsataakuusikymmentä,

15Binnuin jälkeläisiä kuusisataaneljäkymmentäkahdeksan,

16Beevain jälkeläisiä kuusisataakaksikymmentäkahdeksan,

17Asgadin jälkeläisiä kaksituhatta kolmesataakaksikymmentäkaksi,

18Adonikamin jälkeläisiä kuusisataakuusikymmentäseitsemän,

19Bigvain jälkeläisiä kaksituhatta kuusikymmentäseitsemän,

20Aadinin jälkeläisiä kuusisataaviisikymmentäviisi,

21Hiskian sukua olevan Aaterin jälkeläisiä yhdeksänkymmentäkahdeksan,

22Haasumin jälkeläisiä kolmesataakaksikymmentäkahdeksan,

23Beesain jälkeläisiä kolmesataakaksikymmentäneljä,

24Haarifin jälkeläisiä satakaksitoista

25ja Gibeonin jälkeläisiä yhdeksänkymmentäviisi.

26Beetlehemin ja Netofan miehiä oli satakahdeksankymmentäkahdeksan,

27Anatotin miehiä satakaksikymmentäkahdeksan,

28Beet-Asmavetin miehiä neljäkymmentäkaksi,

29Kirjat-Jearimin, Kefiran ja Beerotin miehiä seitsemänsataaneljäkymmentäkolme,

30Raaman ja Geban miehiä kuusisataakaksikymmentäyksi,

31Mikmaksen miehiä satakaksikymmentäkaksi,

32Beetelin ja Ain miehiä satakaksikymmentäkolme

33ja toisen Nebon miehiä viisikymmentäkaksi.

34Toisen Eelamin asukkaiden jälkeläisiä oli tuhat kaksisataaviisikymmentäneljä,

35haarimilaisia kolmesataakaksikymmentä,

36jerikolaisia kolmesataaneljäkymmentäviisi,

37loodilaisia, haadidilaisia ja oonolaisia seitsemänsataakaksikymmentäyksi

38ja senaalaisia kolmetuhatta yhdeksänsataakolmekymmentä.

39Pappeja, Jedajan jälkeläisiä Jeesuan suvusta, oli yhdeksänsataaseitsemänkymmentäkolme,

40Immerin jälkeläisiä tuhat viisikymmentäkaksi,

41Pashurin jälkeläisiä tuhat kaksisataaneljäkymmentäseitsemän

42ja Haarimin jälkeläisiä tuhat seitsemäntoista.

43Leeviläisiä, Hoodevan poikien Jeesuan ja Kadmielin jälkeläisiä, oli seitsemänkymmentäneljä.

44Laulajia, Aasafin jälkeläisiä, oli sataneljäkymmentäkahdeksan.

45Portinvartijoita, Sallumin, Aaterin, Talmonin, Akkubin, Hatitan ja Soobain jälkeläisiä, oli satakolmekymmentäkahdeksan.

46Temppelipalvelijoita olivat Siihan jälkeläiset, Hasufan jälkeläiset, Tabbaotin jälkeläiset,

47Keeroksen jälkeläiset, Siian jälkeläiset, Paadonin jälkeläiset,

48Lebanan jälkeläiset, Hagaban jälkeläiset, Salmain jälkeläiset,

49Haananin jälkeläiset, Giddelin jälkeläiset, Gaharin jälkeläiset,

50Reajan jälkeläiset, Resinin jälkeläiset, Nekodan jälkeläiset,

51Gassamin jälkeläiset, Ussan jälkeläiset, Paaseahin jälkeläiset,

52Beesain jälkeläiset, Meunimin jälkeläiset, Nefisesimin jälkeläiset,

53Bakbukin jälkeläiset, Hakufan jälkeläiset, Harhurin jälkeläiset,

54Baslitin jälkeläiset, Mehidan jälkeläiset, Harsan jälkeläiset,

55Barkoksen jälkeläiset, Siiseran jälkeläiset, Taamahin jälkeläiset,

56Nesiahin jälkeläiset ja Hatifan jälkeläiset.

57Salomon palvelijoiden jälkeläisiä olivat Sootain jälkeläiset, Sooferetin jälkeläiset, Peridan jälkeläiset,

58Jaalan jälkeläiset, Darkonin jälkeläiset, Giddelin jälkeläiset,

59Sefatjan jälkeläiset, Hattilin jälkeläiset, Pokeret-Sebaimin jälkeläiset ja Aamonin jälkeläiset.

60Kaikkiaan temppelipalvelijoita ja Salomon palvelijoiden jälkeläisiä oli kolmesataayhdeksänkymmentäkaksi.

61Nämä Teel-Melahista, Teel-Harsasta, Kerub-Addonista ja Immeristä lähteneet eivät kyenneet ilmoittamaan, olivatko he suvultaan ja syntyperältään israelilaisia:

62Delajan jälkeläiset, Tobian jälkeläiset ja Nekodan jälkeläiset, kuusisataaneljäkymmentäkaksi henkeä,

63lisäksi papeista Habaijan, Koosin ja Barsillain jälkeläiset. Barsillai oli ottanut itselleen vaimon gileadilaisen Barsillain tyttäristä, ja häntä kutsuttiin heidän sukunsa nimellä.

64Nämä miehet etsivät sukuluetteloitaan, mutta niitä ei löytynyt, ja niin heidät julistettiin pappeuteen kelpaamattomiksi.

65Maaherra sanoi heille, etteivät he saa syödä pyhistä uhrilahjoista, ennen kuin nousisi pappi, joka voisi käyttää uurimia ja tummimia.

66Kaiken kaikkiaan seurakuntaa oli neljäkymmentäkaksituhatta kolmesataakuusikymmentä henkeä

67sekä heidän palvelijansa ja palvelijattarensa, joita oli seitsemäntuhatta kolmesataakolmekymmentäseitsemän. Lisäksi mukana oli kaksisataaneljäkymmentäviisi laulajaa, miehiä ja naisia.

68Kameleja heillä oli neljäsataakolmekymmentäviisi ja aaseja kuusituhatta seitsemänsataakaksikymmentä.

69Osa sukujen päämiehistä antoi lahjoja rakennustyötä varten. Käskynhaltija antoi rahastoon tuhat kultadrakhmaa, viisikymmentä pirskotusmaljaa ja viisisataakolmekymmentä papinpukua.

70Muutamat sukujen päämiehistä antoivat rakennusrahastoon kaksikymmentätuhatta dareikkia kultaa ja kaksituhatta kaksisataa minaa hopeaa.

71Muu kansa antoi yhteensä kaksikymmentätuhatta dareikkia kultaa ja kaksituhatta minaa hopeaa sekä kuusikymmentäseitsemän papinpukua.

72Koko Israel, papit, leeviläiset, portinvartijat, laulajat, temppelipalvelijat ja kansa, asettui asumaan kaupunkeihinsa. Kun tuli seitsemäs kuukausi, israelilaiset asuivat jo kaupungeissaan.

© 2012 Raamattu Kansalle ry

Choose Translation

Switch translation for Nehemiah 7.

Reading Settings

Paragraph viewDisplay verses as flowing paragraphs instead of individual lines
Show verse numbersDisplay verse numbers inline
Red letterHighlight the words of Christ in red

Sign in to save your reading preferences across sessions.