1Voi minua, sillä minun käy kuin hedelmänkorjuussa, kuin viinisadon jälkikorjuussa: ei ole rypälettä syödäkseni, ei varhaisviikunaa, jota sieluni kaipaa.
2Poissa ovat hurskaat maasta, ei ole oikeamielistä ihmisten seassa. Kaikki väijyvät verta, pyydystävät verkolla toisiaan.
3Pahantekoon he ovat kykeneviä molemmin käsin. Päämies vaatii lahjuksia, tuomari tuomitsee maksusta, ja mahtava puhuu julki sielunsa himon. Näin he yhdessä vääristävät oikeuden.
4Paras heistä on kuin orjantappura, oikeamielisin pahempi kuin okainen aita. Tähystäjiesi ilmoittama koston päivä kohtaa sinua. Silloin he joutuvat sekasortoon.
5Älkää uskoko ystävää, älkää luottako uskottuun. Vaimolta, joka sylissäsi lepää, vartioi suusi ovet.
6Sillä poika halveksii isää, tytär nousee äitiään vastaan, miniä anoppiaan vastaan; ihmisen vihamiehiä ovat hänen perheensä jäsenet.
7Mutta minä kohotan katseeni Herraan, odotan pelastukseni Jumalaa. Minun Jumalani kuulee minua.
8Älä iloitse minusta, viholliseni! Vaikka olenkin kaatunut, minä nousen, ja vaikka istunkin pimeydessä, Herra on minun valoni.
9Minä joudun kantamaan Herran vihaa, sillä olen tehnyt syntiä häntä vastaan. Mutta vielä hän ajaa minun asiani ja hankkii minulle oikeuden. Hän tuo minut ulos valoon; minä saan nähdä hänen vanhurskautensa.
10Viholliseni saa sen nähdä, ja häpeä peittää hänet, joka sanoi minulle: ”Missä on Herra, sinun Jumalasi?” Minun silmäni saavat katsella häntä, kun hän joutuu tallattavaksi kuin katujen loka.
11Tulee päivä, jolloin sinun muurisi rakennetaan; sinä päivänä rajasi laajenevat.
12Sinä päivänä tullaan luoksesi Assurista ja Maasorin kaupungeista, Maasorista aina Eufratvirtaan, merestä mereen, vuoresta vuoreen.
13Ja maa tulee autioksi asukkaittensa tähden, heidän töittensä hedelmän vuoksi.
14Kaitse Herra kansaasi sauvallasi, perintölaumaasi, joka asuu erillään metsässä, keskellä Karmelia. Käykööt he laitumella Baasanissa ja Gileadissa niin kuin muinaisina päivinä.
15Niin kuin lähtönne päivinä Egyptin maasta minä annan teidän nähdä ihmeitä.
16Sen näkevät kansat ja joutuvat häpeään kaikessa väkevyydessään. He panevat käden suulleen, heidän korvansa tulevat kuuroiksi.
17He nuolevat tomua kuin käärme, kuin maan matelijat. Vavisten he tulevat ulos varustuksistaan, lähestyvät kauhuissaan Herraa, meidän Jumalaamme. He pelkäävät sinua, Herra.
18Kuka on Jumala, sellainen kuin sinä, joka annat anteeksi pahat teot perintösi jäännökselle ja jätät rankaisematta heidän rikoksensa? Ei hän pidä vihaa iäti, sillä hän haluaa olla armollinen.
19Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Sinä heität meren syvyyteen kaikki kansasi jäännöksen synnit.
20Sinä osoitat Jaakobille uskollisuutta, Abrahamille armoa, niin kuin olet vannonut meidän isillemme muinaisista päivistä alkaen.