Mark 8FINRK

1Niinä päivinä oli jälleen koolla paljon ihmisiä. Kun heillä ei ollut mitään syötävää, Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille:

2”Minun käy sääliksi kansaa. Nämä ihmiset ovat olleet luonani jo kolme päivää, eikä heillä ole mitään syötävää.

3Jos minä päästän heidät nälissään kotiin, he nääntyvät matkalla, ovathan jotkut heistä tulleet kaukaa.”

4Opetuslapset vastasivat hänelle: ”Mistä kukaan täällä erämaassa voi saada riittävästi leipää näiden ravinnoksi?”

5Hän kysyi heiltä: ”Montako leipää teillä on?” He vastasivat: ”Seitsemän.”

6Jeesus käski kansan asettua maahan. Sitten hän otti ne seitsemän leipää, lausui kiitoksen, mursi leivät ja antoi ne opetuslapsilleen kansalle tarjottaviksi. Ja he jakoivat ne kansalle.

7Heillä oli myös muutama pikkukala, ja hän siunasi ne ja käski tarjota nekin.

8Niin kaikki söivät ja tulivat kylläisiksi, ja tähteeksi jääneitä palasia kerättiin seitsemän korillista.

9Heitä oli noin neljätuhatta. Jeesus päästi heidät luotaan

10ja astui heti opetuslapsineen veneeseen ja meni Dalmanutan alueelle.

11Fariseukset tulivat väittelemään Jeesuksen kanssa. Kiusaten häntä he vaativat häneltä merkkiä taivaasta.

12Jeesus huokasi hengessään ja sanoi: ”Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti minä sanon teille: tälle sukupolvelle ei merkkiä anneta.”

13Ja hän jätti heidät, astui jälleen veneeseen ja lähti järven toiselle puolelle.

14Opetuslapset olivat unohtaneet ottaa mukaansa leipää, eikä heillä ollut veneessä enempää kuin yksi leipä.

15Jeesus käski heitä sanoen: ”Olkaa varuillanne ja karttakaa niin fariseusten kuin Herodeksenkin hapatusta.”

16Mutta he puhelivat keskenään siitä, ettei heillä ollut leipää.

17Jeesus huomasi sen ja sanoi heille: ”Miksi puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vieläkään käsitä ettekä ymmärrä? Onko teidän sydämenne kovettunut?

18Onhan teillä silmät, ettekö näe? Teillä on korvat, ettekö kuule? Vai ettekö muista?

19Kun mursin ne viisi leipää viidelletuhannelle, kuinka monta korillista palasia te keräsitte?” He vastasivat hänelle: ”Kaksitoista.”

20”Entä, kun mursin ne seitsemän leipää neljälletuhannelle, kuinka monta korillista palasia te keräsitte?” ”Seitsemän”, he vastasivat.

21Hän sanoi heille: ”Ettekö vieläkään käsitä?”

22He tulivat Beetsaidaan. Siellä Jeesuksen luo tuotiin sokea mies ja häntä pyydettiin koskettamaan tätä.

23Hän tarttui sokeaa kädestä ja talutti hänet kylän ulkopuolelle. Sitten hän sylkäisi miehen silmiin, pani kätensä hänen päälleen ja kysyi: ”Näetkö mitään?”

24Mies katsoi ylös ja sanoi: ”Näen ihmisiä, näen ikään kuin käveleviä puita.”

25Sitten Jeesus pani uudestaan kätensä hänen silmilleen, ja nyt mies näki tarkasti. Hän oli parantunut ja näki kaiken aivan selvästi.

26Ja Jeesus lähetti hänet kotiin sanoen: ”Älä edes poikkea kylään.”

27Sitten Jeesus ja hänen opetuslapsensa lähtivät Filippoksen Kesarean kyliin. Matkalla hän kysyi heiltä: ”Kenen ihmiset sanovat minun olevan?”

28He vastasivat hänelle: ”Jotkut Johannes Kastajan, toiset Elian, toiset taas jonkun profeetoista.”

29”Entä te?” Jeesus kysyi heiltä. ”Kenen te sanotte minun olevan?” Pietari vastasi: ”Sinä olet Kristus.”

30Jeesus varoitti heitä puhumasta hänestä kenellekään.

31Jeesus alkoi opettaa heille, että Ihmisen Pojan täytyy kärsiä paljon. Vanhimmat, kirjanoppineet ja ylipapit hylkäävät hänet. Hänet tapetaan, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee ylös.

32Tämän hän puhui avoimesti. Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä.

33Mutta Jeesus kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja nuhteli Pietaria: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä et ajattele asiaa Jumalan kannalta vaan ihmisten.”

34Sitten Jeesus kutsui luokseen väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: ”Jos joku tahtoo kulkea minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.

35Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, pelastaa sen.

36Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman mutta saisi sielulleen vahingon?

37Sillä mitä ihminen voi antaa sielunsa lunnaiksi?

38Joka häpeää minua ja minun sanojani tässä syntisessä ja avion rikkovassa sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika häpeää, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.”

© 2012 Raamattu Kansalle ry

Choose Translation

Switch translation for Mark 8.

Reading Settings

Paragraph viewDisplay verses as flowing paragraphs instead of individual lines
Show verse numbersDisplay verse numbers inline
Red letterHighlight the words of Christ in red

Sign in to save your reading preferences across sessions.