1Herra puhui Moosekselle:
2”Sano israelilaisille: Jos ihminen erehdyksessä tekee syntiä Herran käskyjä vastaan, tekee jotakin sellaista, mitä ei saa tehdä, häntä koskevat nämä säädökset.
3Jos voideltu pappi tekee syntiä ja saattaa kansan syylliseksi, tuokoon hän tekemänsä synnin tähden nuoren, virheettömän mullikan syntiuhriksi Herralle.
4Hänen on vietävä mullikka ilmestysmajan ovelle Herran eteen, laskettava kätensä sen pään päälle ja teurastettava se Herran edessä.
5Voideltu pappi ottakoon mullikan verta, vieköön sitä ilmestysmajaan,
6kastakoon sormensa vereen ja pirskottakoon verta seitsemän kertaa Herran edessä pyhäkön esirippua kohti.
7Papin on siveltävä Herran edessä verta ilmestysmajassa olevan suitsutusalttarin sarviin ja kaadettava loput härän verestä ilmestysmajan oven edessä olevan polttouhrialttarin juurelle.
8Hän ottakoon erilleen kaiken syntiuhrimullikan rasvan, sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan,
9samoin molemmat munuaiset sekä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja munuaisten vierestä irrotettavan maksanlisäkkeen,
10niin kuin ne otetaan pois yhteysuhrihärästä. Papin on poltettava ne polttouhrialttarilla.
11Mullikan nahka, kaikki liha sekä pää ja jalat, sisälmykset ja mahan sisältö,
12koko mullikka, vietäköön leirin ulkopuolelle puhtaaseen paikkaan, johon tuhka heitetään, ja poltettakoon halkojen päällä tulessa. Se on poltettava paikassa, johon tuhka heitetään.
13Mutta jos koko Israelin seurakunta tekee erehdyksessä syntiä eikä seurakunta huomaa rikkoneensa mitään Herran käskyä vastaan ja tehneensä sellaista, mitä ei saa tehdä, ja on kuitenkin tullut syylliseksi,
14ja jos synti, jonka se on tehnyt Herran käskyä vastaan, tulee sitten julki, seurakunta tuokoon nuoren mullikan syntiuhriksi ja vieköön sen ilmestysmajan eteen.
15Seurakunnan vanhimpien on laskettava kätensä mullikan pään päälle Herran edessä, ja mullikka on teurastettava Herran edessä.
16Voideltu pappi vieköön sen veren ilmestysmajaan,
17kastakoon sormensa vereen ja pirskottakoon verta seitsemän kertaa Herran edessä esirippua kohti.
18Sivelköön hän verta myös Herran edessä ilmestysmajassa olevan alttarin sarviin. Loput verestä hänen tulee kaataa ilmestysmajan oven edessä olevan polttouhrialttarin juurelle.
19Hänen tulee ottaa kaikki uhrin rasva ja polttaa se alttarilla.
20Hänen on tehtävä tälle mullikalle niin kuin hän teki syntiuhrimullikalle, aivan samalla tavalla. Kun pappi on näin toimittanut seurakunnalle sovituksen, sille annetaan anteeksi.
21Pappi vieköön mullikan leirin ulkopuolelle ja polttakoon sen, niin kuin hän poltti ensimmäisen mullikan. Se on seurakunnan syntiuhri.
22Jos ruhtinas tekee syntiä ja rikkoo erehdyksessä jotakin Herran, Jumalansa, käskyä vastaan tekemällä sellaista, mitä ei saa tehdä, ja tulee näin syylliseksi,
23tai jos hän tulee tietoiseksi aikaisemmin tekemästään synnistä, tuokoon hän uhrinaan vuohen, virheettömän uroksen.
24Hänen on laskettava kätensä vuohipukin pään päälle ja teurastettava pukki Herran edessä, paikassa, jossa polttouhriteuraat teurastetaan. Se on hänen syntiuhrinsa.
25Pappi ottakoon syntiuhrin verta sormeensa ja sivelköön sitä polttouhrialttarin sarviin, mutta loput verestä hänen on kaadettava polttouhrialttarin juurelle.
26Kaikki uhrin rasva hänen on poltettava alttarilla samoin kuin yhteysuhrin rasva. Kun pappi on näin toimittanut ruhtinaalle sovituksen hänen synnistään, se annetaan hänelle anteeksi.
27Jos joku kansasta tekee erehdyksessä syntiä jotakin Herran käskyä vastaan tekemällä sellaista, mitä ei saa tehdä, ja tulee siten syylliseksi,
28tai jos hän tulee tietoiseksi aikaisemmin tekemästään synnistä, tuokoon hän syntinsä tähden uhrinaan vuohen, virheettömän naaraan.
29Hänen on laskettava kätensä syntiuhrin pään päälle ja teurastettava eläin polttouhripaikalla.
30Pappi ottakoon sen verta sormeensa ja sivelköön sitä polttouhrialttarin sarviin ja kaatakoon loput verestä alttarin juurelle.
31Pappi irrottakoon vuohesta kaiken rasvan, niin kuin yhteysuhrin rasva irrotetaan, ja polttakoon sen alttarilla miellyttäväksi tuoksuksi Herralle. Kun pappi on näin toimittanut sovituksen, uhrin tuoja saa anteeksi.
32Jos joku tuo lampaan syntiuhriksi, hänen on tuotava uhrinaan virheetön naaras,
33laskettava kätensä sen pään päälle ja teurastettava se syntiuhriksi paikassa, jossa polttouhri teurastetaan.
34Pappi ottakoon syntiuhrin verta sormeensa ja sivelköön sitä polttouhrialttarin sarviin mutta kaatakoon loput verestä alttarin juurelle.
35Pappi irrottakoon lampaasta kaiken rasvan, niin kuin yhteysuhrilampaan rasva irrotetaan, ja polttakoon sen alttarilla Herran tuliuhrin päällä. Kun pappi näin on toimittanut sovituksen uhrin tuojan tekemästä synnistä, tälle annetaan anteeksi.”