1Muista, Herra, mitä meille on tapahtunut! Katso ja näe meidän häväistyksemme!
2Perintöosamme on siirtynyt vieraille, talomme muukalaisille.
3Meistä on tullut orpoja, isättömiä, äitimme ovat kuin leskiä.
4Juomaveden ostamme rahalla, polttopuita saamme, kun maksamme hinnan.
5Vainoojat ovat niskassamme. Olemme uupuneita, mutta meille ei suoda lepoa.
6Me annamme kättä Egyptille ja Assurille saadaksemme kylliksi leipää.
7Isämme tekivät syntiä, eikä heitä enää ole, mutta me kannamme heidän syntivelkaansa.
8Orjat hallitsevat meitä, eikä ole ketään, joka tempaisisi meidät pois heidän käsistään.
9Henkemme kaupalla me noudamme leipämme meitä autiomaasta uhkaavan miekan vuoksi.
10Ihomme kuumottaa kuin uuni nälän poltteiden vuoksi.
11Naisia raiskataan Siionissa, neitsyitä Juudan kaupungeissa.
12Ruhtinaita hirtetään, vanhimpia ei kunnioiteta.
13Nuorukaiset kantavat myllynkiviä, pojat kompastelevat puutaakkojen alla.
14Poissa ovat vanhukset porteilta, nuorukaiset kielisoittimiensa äärestä.
15Sydämistämme on ilo kadonnut, karkelomme on kääntynyt murheeksi.
16Kruunu on pudonnut päästämme. Voi meitä, sillä me olemme tehneet syntiä!
17Tämän vuoksi sydämemme on sairas, näiden tähden silmämme ovat pimenneet,
18Siionin vuoren tähden, joka on autiona ja jolla ketut juoksentelevat.
19Sinä, Herra, hallitset ikuisesti, sinun valtaistuimesi pysyy polvesta polveen.
20Miksi unohdat meidät ainiaaksi, hylkäät meidät ikiajoiksi?
21Tuo meidät takaisin luoksesi, Herra, niin me palaamme, uudista päivämme muinaiselleen.
22Vai oletko meidät peräti hylännyt, vihastunut meihin ylen määrin?