1Nämä kansat Herra jätti paikoilleen koetellakseen niiden kautta Israelia, kaikkia niitä, jotka eivät olleet kokeneet yhtäkään Kanaanin sodista.
2Hän jätti ne jäljelle ainoastaan siksi, että myös ne israelilaisten sukupolvet, jotka eivät olleet kokeneet sotaa, oppisivat sotimaan.
3Paikoilleen jäivät viisi filistealaisten ruhtinasta ja kaikki kanaanilaiset, siidonilaiset ja hivviläiset, jotka asuivat Libanonin vuoristossa, Baal-Hermonin vuoresta siihen asti, mistä mennään Hamatiin.
4Nämä Herra jätti koetellakseen Israelia ja saadakseen tietää, tottelisivatko israelilaiset hänen käskyjään, jotka hän oli Mooseksen kautta antanut heidän isilleen.
5Israelilaiset asuivat siis kanaanilaisten, heettiläisten, amorilaisten, perissiläisten, hivviläisten ja jebusilaisten keskuudessa.
6He ottivat näiden tyttäriä vaimoikseen ja antoivat omia tyttäriään näiden pojille ja palvelivat näiden jumalia.
7Näin israelilaiset tekivät sellaista, mikä oli pahaa Herran silmissä, unohtivat Herran, Jumalansa, ja palvelivat baaleja ja aseroita.
8Silloin Herran viha syttyi Israelia kohtaan, ja hän luovutti heidät Kaksoisvirran aramilaisten kuninkaan, Kuusan-Risataimin, käsiin, ja israelilaiset joutuivat palvelemaan Kuusan-Risataimia kahdeksan vuotta.
9Mutta israelilaiset huusivat avukseen Herraa, ja Herra nosti israelilaisille pelastajan, Otnielin, Kaalebin nuoremman veljen Kenasin pojan, ja hän pelasti heidät.
10Herran Henki tuli hänen ylleen, ja hän toimi tuomarina Israelissa. Hän lähti sotaan, ja Herra antoi Aramin kuninkaan Kuusan-Risataimin hänen valtaansa, ja hän nujersi Kuusan-Risataimin.
11Ja maassa oli rauha neljäkymmentä vuotta. Sitten Otniel, Kenasin poika, kuoli.
12Mutta israelilaiset tekivät jälleen sellaista, mikä oli pahaa Herran silmissä. Silloin Herra vahvisti Mooabin kuninkaan Eglonin Israelia vahvemmaksi, koska israelilaiset tekivät sellaista, mikä oli pahaa Herran silmissä.
13Eglon kokosi luokseen ammonilaiset ja amalekilaiset. Hän lähti liikkeelle ja voitti Israelin, ja he valtasivat Palmukaupungin.
14Israelilaiset joutuivat palvelemaan Mooabin kuningasta Eglonia kahdeksantoista vuotta.
15Mutta israelilaiset huusivat avukseen Herraa, ja Herra nosti heille pelastajan, benjaminilaisen Eehudin, Geeran pojan, vasenkätisen miehen. Kun israelilaiset lähettivät hänet viemään veroa Mooabin kuninkaalle Eglonille,
16hän teki itselleen kaksiteräisen miekan, jalan pituisen, ja sitoi sen oikealle kupeelleen vaatteittensa alle.
17Hän toi veron Mooabin kuninkaalle Eglonille. Eglon oli hyvin lihava mies.
18Kun Eehud oli saanut annetuksi veron, hän saattoi verolahjoja kantaneen väen kotimatkalle.
19Itse hän kuitenkin palasi takaisin Gilgalin luona olevien jumalankuvien luota ja sanoi: ”Minulla on salaista asiaa sinulle, kuningas.” Tämä sanoi: ”Puhu hiljaa.” Silloin kaikki hänen palvelijansa poistuivat hänen luotaan.
20Eglonin istuessa yksin viileässä yläsalissaan Eehud meni hänen luokseen ja sanoi: ”Minulla on sinulle sana Jumalalta.” Silloin Eglon nousi istuimeltaan.
21Mutta Eehud ojensi vasemman kätensä, otti miekan oikealta kupeeltaan ja työnsi sen Eglonin vatsaan
22niin että kahvakin upposi vatsaan terän mukana. Ihra peitti miekan kokonaan, sillä hän ei vetänyt miekkaa ulos Eglonin vatsasta, ja sisälmykset valuivat ulos.
23Eehud meni pylväskäytävään, sulki yläsalin ovet jälkeensä ja lukitsi ne.
24Hänen mentyään kuninkaan palvelijat palasivat. Kun he näkivät, että yläsalin ovet olivat lukossa, he sanoivat: ”Varmaankin hän on tarpeellaan viileässä huoneessa.”
25He odottivat kyllästymiseen asti. Mutta kun hän ei vieläkään avannut yläsalin ovia, he ottivat avaimen, avasivat oven ja näkivät, että heidän herransa makasi kuolleena lattialla.
26Heidän vitkastellessaan Eehud pakeni. Hän ohitti jumalankuvat ja pakeni Seiraan.
27Sinne saavuttuaan hän puhalsi soofar-torveen Efraimin vuoristossa, ja israelilaiset laskeutuivat hänen kanssaan vuoristosta. Hän kulki heidän edellään
28ja sanoi heille: ”Seuratkaa minua, sillä Herra on antanut vihollisenne, mooabilaiset, teidän käsiinne.” Niin he laskeutuivat hänen jäljessään ja valtasivat Mooabiin vievät Jordanin kahlauspaikat eivätkä päästäneet ketään yli.
29He voittivat silloin Mooabin, noin kymmenen tuhatta miestä, kaikki vahvoja ja urheita miehiä, eikä ainoakaan päässyt pakoon.
30Sinä päivänä Mooab joutui nöyrtymään Israelin käden alle, ja maassa oli rauha kahdeksankymmentä vuotta.
31Eehudin jälkeen oli tuomarina Samgar, Anatin poika. Hän surmasi häränpistimellä filistealaisia, kuusisataa miestä. Myös hän pelasti Israelin.