Judges 21FINRK

1Israelin miehet olivat vannoneet Mispassa ja sanoneet: ”Kukaan meistä ei anna tytärtään benjaminilaiselle vaimoksi.”

2Sitten kansa tuli Beeteliin ja istui iltaan asti Jumalan edessä, korotti äänensä ja itki katkerasti.

3He sanoivat: ”Miksi, oi Herra, Israelin Jumala, tällaista on tapahtunut Israelissa, että nyt puuttuu Israelista yksi heimo?”

4Varhain seuraavana aamuna kansa nousi, rakensi sinne alttarin ja uhrasi polttouhreja ja yhteysuhreja.

5Israelilaiset kysyivät: ”Onko yhdenkään Israelin heimon keskuudessa joku, joka ei ole tullut tänne kansankokoukseen Herran eteen?” Oli näet vannottu ankara vala, että jokaista, joka ei tulisi Herran luo Mispaan, oli rangaistava kuolemalla.

6Israelilaisten tuli sääli veljeään Benjaminia, ja he sanoivat: ”Tänä päivänä on yksi heimo hakattu pois Israelista.

7Mitä meidän on tehtävä, että jäljelle jääneet saisivat vaimoja? Olemmehan vannoneet Herran kautta, ettemme anna heille tyttäriämme vaimoiksi.”

8Israelilaiset kysyivät: ”Onko Israelin heimoissa ketään, joka ei ole tullut Herran eteen Mispaan?” Silloin huomattiin, ettei Gileadin Jaabeksesta ollut tullut ketään leiriin kansankokoukseen,

9sillä kun kansasta pidettiin katselmus, ei paikalla ollut ketään Gileadin Jaabeksen asukkaista.

10Niin seurakunta lähetti sinne kaksitoistatuhatta valiomiestä ja antoi heille käskyn mennä ja surmata miekalla Gileadin Jaabeksen asukkaat, myös naiset ja lapset.

11”Näin teidän on tehtävä: vihkikää tuhon omaksi kaikki miehet ja kaikki naiset, jotka ovat maanneet miehen kanssa.”

12Miehet löysivät Gileadin Jaabeksen asukkaiden joukosta neljäsataa nuorta naista, jotka olivat neitsyitä eivätkä olleet maanneet miehen kanssa. Heidät tuotiin Siilon leiriin, joka on Kanaaninmaassa.

13Sitten koko kansa lähetti miehiä puhumaan Rimmonin kalliolla oleville benjaminilaisille ja tarjoamaan heille rauhaa.

14Silloin benjaminilaiset palasivat takaisin, ja heille annettiin ne Gileadin Jaabeksen naiset, jotka oli jätetty eloon. Mutta naisia ei ollut heille tarpeeksi.

15Niin kansan tuli sääli Benjaminia, koska Herra oli murtanut aukon Israelin heimoihin.

16Seurakunnan vanhimmat kysyivät: ”Mitä voimme tehdä, että jäljelle jääneet saisivat vaimoja, sillä naisethan on hävitetty Benjaminista?”

17He sanoivat: ”Benjaminin perintöosa kuuluu eloonjääneille, ettei yhtäkään heimoa pyyhittäisi pois Israelista.

18Mutta itse me emme voi antaa heille tyttäriämme vaimoiksi”. Israelilaiset olivat näet vannoneet valan: ”Kirottu olkoon jokainen, joka antaa vaimon benjaminilaiselle.”

19He sanoivat: ”Kuulkaa, joka vuosi vietetään Herran juhlaa Siilossa. Se sijaitsee Beetelistä pohjoisen suuntaan, itäänpäin Beetelin ja Sikemin välisestä valtatiestä ja etelään Lebonasta.”

20Vanhimmat kehottivat benjaminilaisia: ”Menkää väijymään viinitarhoihin,

21ja kun näette Siilon tyttärien tulevan ulos karkeloimaan, rynnätkää viinitarhoista, kaapatkaa jokainen itsellenne vaimo Siilon tyttäristä ja lähtekää Benjaminin maahan.

22Ja kun heidän isänsä tai veljensä tulevat valittamaan meille, me sanomme heille: ’Armahtakaa heitä meidän vuoksemme, sillä emme voineet saada heille jokaiselle vaimoa sodassa. Ettehän te itse ole antaneet niitä heille, muuten olisitte nyt syyllisiä.’”

23Benjaminilaiset tekivät niin ja ottivat itselleen vaimoja lukumääränsä mukaan ryöstämällä heidät karkeloivien joukosta. Sitten he palasivat perintöosalleen, rakensivat kaupungit uudelleen ja asettuivat niihin asumaan.

24Myös israelilaiset vaelsivat sieltä kukin heimonsa ja sukunsa pariin, jokainen perintöosalleen.

25Siihen aikaan ei Israelissa ollut kuningasta, ja jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein.

© 2012 Raamattu Kansalle ry

Choose Translation

Switch translation for Judges 21.

Reading Settings

Paragraph viewDisplay verses as flowing paragraphs instead of individual lines
Show verse numbersDisplay verse numbers inline
Red letterHighlight the words of Christ in red

Sign in to save your reading preferences across sessions.