Joshua 21FINRK

1Leeviläisten perhekuntapäämiehet tulivat pappi Eleasarin ja Joosuan, Nuunin pojan, sekä israelilaisten heimojen perhekuntapäämiesten eteen

2Siilossa, Kanaaninmaassa, ja sanoivat heille: ” Herra käski Mooseksen kautta antaa meille kaupunkeja asuaksemme niissä ja niiden laidunmaat karjaamme varten.”

3Niin israelilaiset antoivat leeviläisille perintöosastaan Herran käskyn mukaan seuraavat kaupungit laidunmaineen:

4Ensimmäinen arpa osui kehatilaisten suvuille, niin että leeviläisistä pappi Aaronin jälkeläiset saivat Juudan heimolta, Simeonin heimolta ja Benjaminin heimolta kolmetoista kaupunkia.

5Muut kehatilaiset saivat arvalla Efraimin heimon suvuilta, Daanin heimolta ja puolelta Manassen heimoa kymmenen kaupunkia.

6Geersonilaiset saivat arvalla kolmetoista kaupunkia Isaskarin heimon suvuilta, Asserin heimolta ja Naftalin heimolta sekä Manassen heimon toiselta puoliskolta Baasanista.

7Merarilaisten suku sai Ruubenin heimolta, Gaadin heimolta ja Sebulonin heimolta kaksitoista kaupunkia.

8Nämä kaupungit laidunmaineen israelilaiset antoivat arvalla leeviläisille, niin kuin Herra oli Mooseksen kautta käskenyt.

9Juudan jälkeläisten heimon ja simeonilaisten heimon alueelta annettiin seuraavat nimeltä mainitut kaupungit:

10Kehatilaisten sukuihin kuuluville leeviläisille, Aaronin jälkeläisille – koska arpa tuli heille ensin –

11annettiin Kirjat-Arba, anakilaisten kantaisän Arban kaupunki eli Hebron Juudan vuoristosta, ja sen ympärillä olevat laidunmaat.

12Mutta kaupungin peltomaat kylineen annettiin Kaalebin, Jefunnen pojan, omaisuudeksi.

13Pappi Aaronin jälkeläisille annettiin tappajan turvakaupunki Hebron laidunmaineen, Libna laidunmaineen,

14Jattir laidunmaineen, Estemoa laidunmaineen,

15Hoolon laidunmaineen, Debir laidunmaineen,

16Ain laidunmaineen, Jutta laidunmaineen ja Beet-Semes laidunmaineen – yhdeksän kaupunkia näiltä kahdelta heimolta.

17Benjaminin heimon alueelta heille annettiin Gibeon laidunmaineen, Geba laidunmaineen,

18Anatot laidunmaineen ja Almon laidunmaineen – neljä kaupunkia.

19Pappien, Aaronin jälkeläisten, kaupunkeja oli kaikkiaan kolmetoista ja niiden laidunmaat.

20Muut kehatilaiset, leeviläisiin kuuluvat kehatilaissuvut, saivat arvalla kaupunkeja Efraimin heimolta.

21Heille annettiin tappajan turvakaupunki Sikem laidunmaineen Efraimin vuoristosta, Geser laidunmaineen,

22Kibsaim laidunmaineen ja Beet-Hooron laidunmaineen – neljä kaupunkia,

23Daanin heimon alueelta Elteke laidunmaineen, Gibbeton laidunmaineen,

24Aijalon laidunmaineen ja Gat-Rimmon laidunmaineen – neljä kaupunkia,

25Manassen heimon toisen puolen alueelta Taanak laidunmaineen ja Gat-Rimmon laidunmaineen – kaksi kaupunkia.

26Kaikki nämä kymmenen kaupunkia laidunmaineen annettiin lopuille kehatilaissuvuille.

27Leeviläisten sukuihin kuuluvat geersonilaiset saivat toiselta puolelta Manassen heimoa tappajan turvakaupungin Goolanin laidunmaineen Baasanista ja Beesteran laidunmaineen – kaksi kaupunkia,

28Isaskarin heimolta Kisjonin laidunmaineen, Daaveratin laidunmaineen,

29Jarmutin laidunmaineen ja Een-Gannimin laidunmaineen – neljä kaupunkia,

30Asserin heimolta Misalin laidunmaineen, Abdonin laidunmaineen,

31Helkatin laidunmaineen ja Rehobin laidunmaineen – neljä kaupunkia,

32Naftalin heimolta tappajan turvakaupungin Kedeksen laidunmaineen Galileasta, Hammot-Doorin laidunmaineen ja Kartanin laidunmaineen – kolme kaupunkia.

33Geersonilaisten sukujen kaupunkeja oli kaikkiaan kolmetoista kaupunkia laidunmaineen.

34Merarilaisten suvut, jotka myös kuuluivat leeviläisiin, saivat Sebulonin heimolta Jokneamin laidunmaineen, Kartan laidunmaineen,

35Dimnan laidunmaineen ja Nahalalin laidunmaineen – neljä kaupunkia;

36[Ruubenin heimon alueelta Beserin laidunmaineen, Jahatsin laidunmaineen,

37Kedemotin laidunmaineen ja Meefaatin laidunmaineen – neljä kaupunkia;]

38Gaadin heimolta tappajan turvakaupungin Raamotin laidunmaineen Gileadista, Mahanaimin laidunmaineen,

39Hesbonin laidunmaineen ja Jaeserin laidunmaineen – yhteensä neljä kaupunkia.

40Näitä kaupunkeja, jotka arvottiin jäljellä oleville merarilaisten sukuun kuuluville leeviläisille, oli kaikkiaan kaksitoista kaupunkia.

41Kaikkiaan leeviläisten kaupunkeja oli israelilaisten hallussa olevalla alueella neljäkymmentäkahdeksan kaupunkia laidunmaineen.

42Näihin kaupunkeihin kuuluivat itse kaupunki ja sen ympärillä olevat laidunmaat. Sellaisia olivat kaikki nämä kaupungit.

43Niin Herra antoi Israelille koko sen maan, jonka hän oli vannonut antavansa heidän isilleen. He ottivat sen omakseen ja asettuivat siihen asumaan.

44Herra antoi heidän päästä rauhaan kaikkialla, aivan niin kuin hän valalla vannoen oli luvannut heidän isilleen. Yksikään heidän vihollisistaan ei kestänyt heidän edessään, vaan Herra antoi kaikki heidän vihollisensa heidän käsiinsä.

45Eikä yksikään niistä lupauksista, jotka Herra oli antanut Israelin kansalle, jäänyt täyttymättä, vaan ne kaikki toteutuivat.

© 2012 Raamattu Kansalle ry

Choose Translation

Switch translation for Joshua 21.

Reading Settings

Paragraph viewDisplay verses as flowing paragraphs instead of individual lines
Show verse numbersDisplay verse numbers inline
Red letterHighlight the words of Christ in red

Sign in to save your reading preferences across sessions.