1Mutta Joona pahastui tästä kovin ja suuttui.
2Hän rukoili Herraa ja sanoi: ”Voi, Herra! Enkö minä sitä jo sanonut, kun olin vielä omassa maassani? Siksihän minä kiirehdin pakenemaan Tarsiiseen. Minä näet tiesin, että sinä olet armahtavainen ja laupias Jumala, pitkämielinen ja hyvin armollinen, ja että sinä kadut suunnittelemaasi onnettomuutta.
3Ja nyt, Herra, ota minun henkeni, sillä kuolema on minulle parempi kuin elämä.”
4Herra vastasi: ”Onko oikein, että suutut?”
5Sitten Joona lähti kaupungista ja asettui kaupungin itäpuolelle. Sinne hän teki itselleen lehtimajan ja kävi istumaan sen alle varjoon, että näkisi, mitä kaupungille tapahtuu.
6Herra Jumala antoi risiinipensaan kasvaa Joonan yläpuolelle olemaan varjona hänen päänsä päällä ja vapauttamaan hänet pahantuulisuudesta. Ja Joona iloitsi suuresti risiinipensaasta.
7Mutta seuraavana päivänä aamun sarastaessa Jumala lähetti madon kalvamaan risiinipensasta, niin että se kuivettui.
8Auringon noustua Jumala lähetti polttavan itätuulen, ja aurinko paahtoi Joonaa päähän, niin että hän oli nääntymäisillään. Silloin Joona toivotti itselleen kuolemaa ja sanoi: ”Kuolema on minulle parempi kuin elämä.”
9Mutta Jumala sanoi Joonalle: ”Onko oikein, että suutut risiinipensaan vuoksi?” Joona vastasi: ”Oikein on, olen vihainen kuolemaan asti!”
10Niin Herra sanoi: ”Sinä säälit risiinipensasta, josta et ole nähnyt vaivaa ja jota et ole kasvattanut, joka yhden yön lapsena syntyi ja yhden yön lapsena kuoli.
11Enkö minä sitten säälisi Niiniveä, tuota suurta kaupunkia, jossa on enemmän kuin satakaksikymmentätuhatta ihmistä, jotka eivät tiedä, kumpi käsi on oikea ja kumpi vasen, ja lisäksi siellä on paljon eläimiä?”