1Sen jälkeen Jeesus meni Galilean- eli Tiberiaanjärven toiselle puolelle.
2Häntä seurasi suuri joukko ihmisiä, koska he olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki sairaille.
3Jeesus nousi vuorelle ja asettui istumaan sinne opetuslastensa kanssa.
4Pääsiäinen, juutalaisten juhla, oli lähellä.
5Kun Jeesus kohotti katseensa ja näki paljon kansaa tulevan luokseen, hän sanoi Filippokselle: ”Mistä ostaisimme leipää, että nämä ihmiset saisivat syödä?”
6Tämän Jeesus sanoi koetellakseen häntä, sillä hän itse kyllä tiesi, mitä aikoi tehdä.
7Filippos vastasi hänelle: ”Eivät kahdensadan denaarin leivät riitä heille, niin että jokainen saisi edes vähän.”
8Yksi Jeesuksen opetuslapsista, Andreas, Simon Pietarin veli, sanoi hänelle:
9”Täällä on pieni poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi pientä kalaa. Mutta mitä ne ovat näin monelle!”
10Jeesus sanoi: ”Järjestäkää ihmiset aterioimaan.” Siinä paikassa oli paljon ruohoa, ja miehet, joita oli noin viisituhatta, asettuivat maahan.
11Sitten Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi ne syömään asettuneille, samoin kalatkin, niin paljon kuin he tahtoivat.
12Kun he olivat kylläisiä, hän sanoi opetuslapsilleen: ”Kootkaa tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään joutuisi hukkaan.”
13Niin he kokosivat kaksitoista korillista palasia. Ne olivat jääneet aterioivilta tähteeksi viidestä ohraleivästä.
14Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: ”Tämä on todella se profeetta, joka oli tuleva maailmaan.”
15Mutta kun Jeesus ymmärsi, että he aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, hän vetäytyi jälleen vuorelle yksinään.
16Illan tultua Jeesuksen opetuslapset menivät alas järven rantaan,
17astuivat veneeseen ja lähtivät järven yli kohti Kapernaumia. Oli jo pimeää, eikä Jeesus ollut vielä palannut heidän luokseen.
18Järvi aaltoili ankarasti kovan tuulen puhaltaessa.
19Kun he olivat soutaneet noin kaksikymmentäviisi tai kolmekymmentä stadionmittaa, he näkivät Jeesuksen kävelevän veden päällä ja lähestyvän venettä. Silloin he pelästyivät,
20mutta hän sanoi heille: ”Minä se olen, älkää pelätkö.”
21He aikoivat ottaa hänet veneeseen, mutta samassa vene saapuikin siihen rantaan, jonne he olivat menossa.
22Seuraavana päivänä järven toiselle puolelle jäänyt väkijoukko huomasi, että siellä oli ollut vain yksi vene ja että Jeesus ei ollut noussut siihen opetuslastensa kanssa vaan opetuslapset olivat lähteneet yksin.
23Tiberiaasta tuli kuitenkin veneitä lähelle sitä paikkaa, jossa oli syöty leipää, kun Herra oli ensin lausunut kiitoksen.
24Kun ihmiset huomasivat, ettei Jeesus eivätkä hänen opetuslapsensa olleet siellä, hekin astuivat veneisiin ja tulivat Kapernaumiin etsimään Jeesusta.
25Löydettyään hänet järven toiselta puolelta he kysyivät: ”Rabbi, milloin sinä tulit tänne?”
26Jeesus vastasi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan siksi, että saitte syödä leipää ja tulitte ravituiksi.
27Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa vaan sitä ruokaa, joka säilyy iankaikkiseen elämään ja jota Ihmisen Poika teille antaa. Häneen Isä, Jumala itse, on painanut sinettinsä.”
28He kysyivät häneltä: ”Mitä meidän on tehtävä, jotta tekisimme Jumalan tekoja?”
29Jeesus vastasi heille: ”Jumalan teko on se, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.”
30Niinpä he kysyivät häneltä: ”Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että me sen nähtyämme uskoisimme sinuun? Mitä sinä teet?
31Meidän isämme söivät mannaa autiomaassa, niin kuin on kirjoitettu: ’Hän antoi heille taivaasta leipää syötäväksi.’”
32Jeesus vastasi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta todellisen leivän.
33Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän.”
34He sanoivat: ”Herra, anna meille aina sitä leipää.”
35Jeesus sanoi heille: ”Minä olen elämän leipä. Sille, joka tulee minun luokseni, ei koskaan tule nälkä, ja sille, joka uskoo minuun, ei koskaan tule jano.
36Mutta minä olen sanonut teille: vaikka te olette nähneet minut, te ette kuitenkaan usko.
37Jokainen, jonka Isä antaa minulle, tulee minun luokseni, ja sitä, joka tulee minun luokseni, minä en ikinä heitä ulos.
38Minä en ole tullut taivaasta toteuttamaan omaa tahtoani vaan lähettäjäni tahdon.
39Lähettäjäni tahto on, etten kadota yhtäkään niistä, jotka hän on minulle antanut, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.
40Minun Isäni tahto on, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä. Ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.”
41Niin juutalaiset nurisivat häntä vastaan, kun hän sanoi: ”Minä olen se leipä, joka on tullut alas taivaasta.”
42He sanoivat: ”Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika, jonka isän ja äidin me tunnemme? Kuinka hän voi sanoa: ’Minä olen tullut alas taivaasta’?”
43Jeesus vastasi heille: ”Älkää nurisko keskenänne.
44Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.
45Profeetoissa on kirjoitettu: ’Heistä kaikista tulee Jumalan opettamia.’ Jokainen, joka on kuunnellut Isää ja oppinut häneltä, tulee minun luokseni.
46Isää tosin ei kukaan ole nähnyt. Ainoastaan hän, joka on tullut Jumalan luota, on nähnyt Isän.
47Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.
48Minä olen elämän leipä.
49Teidän isänne söivät mannaa autiomaassa, ja kuitenkin he kuolivat.
50Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, ettei kukaan, joka sitä syö, kuolisi.
51Minä olen elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää ikuisesti. Ja se leipä, jonka minä annan maailman elämän puolesta, on minun lihani.”
52Niin juutalaiset alkoivat riidellä keskenään sanoen: ”Miten tämä mies voi antaa lihansa meille syötäväksi?”
53Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää itsessänne.
54Mutta joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
55Minun lihani on todellinen ruoka, ja minun vereni on todellinen juoma.
56Se, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa ja minä hänessä.
57Niin kuin Isä, joka on minut lähettänyt, elää, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka syö minua, elää minun kauttani.
58Tämä on leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se ei ole sellaista ruokaa, jota isänne söivät ja ovat kuolleet. Joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.”
59Tämän Jeesus puhui opettaessaan Kapernaumin synagogassa.
60Sen kuultuaan monet Jeesuksen opetuslapsista sanoivat: ”Tämä on kovaa puhetta. Kuka voi sitä kuunnella?”
61Mutta koska Jeesus tiesi, että hänen opetuslapsensa nurisivat siitä, hän sanoi heille: ”Loukkaako tämä teitä?
62Entä jos näkisitte Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän oli ennen!
63Henki tekee eläväksi, ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen puhunut teille, ovat henki ja elämä.
64Teidän joukossanne on kuitenkin muutamia, jotka eivät usko.” Jeesus näet tiesi alusta asti, ketkä eivät uskoneet ja kuka kavaltaisi hänet.
65Hän jatkoi: ”Sen tähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei minun Isäni sitä hänelle suo.”
66Tämän jälkeen monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssaan.
67Niin Jeesus kysyi niiltä kahdeltatoista: ”Ette kai tekin tahdo mennä pois?”
68Simon Pietari vastasi hänelle: ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat,
69ja me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.”
70Jeesus sanoi heille: ”Enkö minä ole valinnut teidät kaksitoista? Kuitenkin yksi teistä on paholainen.”
71Hän puhui Juudaksesta, Simon Iskariotin pojasta. Tämä oli kavaltava hänet, vaikka oli yksi niistä kahdestatoista.