1”Ymmärräthän, että siinä pettää toivo. Jo sen pelkästä näkemisestä sortuu maahan.
2Ei kukaan ole niin hurja, että ärsyttäisi sitä. Kuka sitten kestäisi minun edessäni?
3Kuka on ensin antanut minulle jotakin, joka minun olisi korvattava? Minunhan on kaikki, mitä on taivaan alla.
4En malta olla puhumatta Leviatanin jäsenistä, sen voimasta ja sopusuhtaisuudesta.
5Kuka voi riisua siltä päällysvaatteen, kuka tunkeutua sen hammasrivien väliin?
6Kuka on avannut sen kasvojen ovet? Sen hampaitten ympärillä on kauhu.
7Sen ylpeytenä ovat selkäkilpien rivit, lujalla sinetillä kiinnitetyt.
8Ne sopivat tarkasti toisiinsa, tuuli ei pääse niiden lävitse.
9Ne liittyvät tiiviisti yhteen, pysyvät kiinni eivätkä irtoa toisistaan.
10Valo välähtää, kun Leviatan aivastaa. Sen silmät ovat kuin aamuruskon silmät.
11Sen kidasta lähtee tulisoihtuja, sinkoilee säkeniä.
12Sen sieraimista suitsuaa savu kuin kiehuvasta kattilasta ja kaislatulesta.
13Sen puhallus sytyttää hiilet, ja sen suusta lähtee liekki.
14Sen niskassa asuu voima, ja sen edellä hyppelee kauhu.
15Sen lihapoimut ovat kiinteät, ne ovat kuin valetut, järkkymättömät.
16Sen sydän on valettu kovaksi kuin kivi, kovaksi kuin alempi jauhinkivi.
17Kun se nousee, väkevät miehet kauhistuvat, kauhistuneina he vetäytyvät pois.
18Jos sen kimppuun käydään miekoin, ei se tehoa, ei tehoa peitsi, ei heittoase eikä nuoli.
19Rauta on sille kuin olkea, vaski kuin lahoa puuta.
20Ei aja sitä pakoon nuoli, jousen poika, oljiksi muuttuvat sen edessä linkokivet.
21Nuija on sille kuin heinänkorsi, keihästen suhinalle se nauraa.
22Sen vatsapuolella on kuin teräviä saviastiansiruja, se kyntää mutaa leveälti kuin puimaäes.
23Se saa syvyyden kiehumaan kuin padan, tekee meren voidekattilan kaltaiseksi.
24Jälkeensä se jättää loistavan polun, syvyydellä näyttää olevan hopeahapset.
25Maan päällä ei ole sen vertaista. Se on luotu pelottomaksi.
26Se katselee halveksien kaikkea korkeaa, se on kaikkien ylväitten eläinten kuningas.”