1”Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko sinä peurojen synnytyskipuja?
2Lasketko, milloin niiden kuukaudet tulevat täyteen? Tiedätkö ajan, jolloin ne poikivat?
3Ne kyyristyvät maahan, synnyttävät vasansa ja pääsevät synnytystuskistaan.
4Niiden vasat vahvistuvat ja kasvavat kedolla. Ne lähtevät pois eivätkä enää palaa.
5Kuka on päästänyt villiaasin vapaaksi, kuka on irrottanut villiaasin siteet,
6sen, jolle minä annoin asunnoksi aron, asuinsijaksi suola-aavikon?
7Se nauraa kaupungin hälinälle, ajajan huutoa se ei kuuntele.
8Se hakee vuorilta laitumensa ja etsii kaikkea vihreää.
9Suostuuko villihärkä sinua palvelemaan? Yöpyykö se syöttökaukalosi ääressä?
10Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle? Äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
11Voitko luottaa siihen, kun sen voima on niin suuri? Voitko jättää työsi sen tehtäväksi?
12Voitko uskoa, että se palauttaa viljasi ja kokoaa ne sinun puimatantereellesi?
13Strutsin siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
14Se jättää munansa maahan, antaa niiden hautua hiekan lämmössä.
15Se unohtaa, että jalka voi ne murskata, metsän eläimet voivat polkea ne rikki.
16Se on tyly poikasilleen aivan kuin ne eivät olisikaan sen omia. Hukkaan menee sen vaiva, mutta sitä se ei pelkää.
17Onhan Jumala kieltänyt siltä viisauden ja jättänyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
18Kun se kiitää ilmaa piesten, se nauraa hevoselle ja ratsumiehelle.
19Annatko sinä hevoselle voiman, puetko sinä sen kaulaan hulmuavan harjan?
20Sinäkö saat sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on pelottavaa.
21Se kuopii lakeuden pintaa ja iloitsee, voimalla se syöksyy päin aseita.
22Se nauraa pelolle, ei se säiky eikä väistä miekkaa.
23Sen yllä rämisee nuoliviini, välkehtii keihäs ja peitsi.
24Kiihkoisasti tömistäen se taivalta ahmii, mikään ei sitä pidättele, kun soofar-torvi soi.
25Milloin vain sotatorvi soi, se hirnuu: ihahaa! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden karjunnan ja sotahuudon äänen.
26Sinunko ymmärryksesi voimasta haukka kohoaa, levittää siipensä kohti etelää?
27Sinunko käskystäsi kotka lentää korkeuksiin ja tekee pesänsä korkealle?
28Kalliolla se asuu, siellä se yöpyy, kallion kielekkeellä vuorilinnassaan.
29Sieltä se tähystelee syötävää, sen silmät katsovat kauas.
30Sen poikaset särpivät verta. Missä on kaatuneita, siellä on sekin.”