1”Siihen aikaan, sanoo Herra, viedään Juudan kuninkaiden ja sen ruhtinaiden luut, pappien ja profeettojen luut sekä Jerusalemin asukkaiden luut pois heidän haudoistaan.
2Ne levitetään auringon, kuun ja kaiken taivaan joukon eteen, joita he rakastivat, palvelivat ja seurasivat, joilta he kysyivät neuvoa ja joita he palvoivat. Niitä ei koota eikä haudata, vaan niistä tulee lantaa maan pinnalle.
3Koko se jäännös, joka jää jäljelle tästä pahasta heimosta kaikissa paikoissa, joihin minä karkotan heidät, valitsee mieluummin kuoleman kuin elämän, sanoo Herra Sebaot.
4Sano heille: Näin sanoo Herra: Eivätkö ne, jotka kompastuvat, nouse jälleen? Eikö se, joka kääntyy pois, käänny takaisin?
5Miksi tämä Jerusalemin kansa kääntyy pois ainaisessa luopumuksessa? He pitävät kiinni petoksesta eivätkä tahdo palata.
6Minä olen kuunnellut tarkkaan ja havainnut, että he eivät puhu oikein. Ei kukaan kadu pahuuttaan eikä sano: ’Mitä olenkaan tehnyt!’ Kaikki he juoksevat omaa rataansa, niin kuin hevonen ryntää taisteluun.
7Jopa haikara taivaalla tietää aikansa, metsäkyyhkynen, pääskynen ja kurki pitävät kiinni tuloajastaan, mutta minun kansani ei tunne Herran oikeutta.
8Kuinka voitte sanoa: ’Me olemme viisaita, ja meillä on Herran laki’? Totisesti, valhetta on kirjoittanut kirjanoppineiden valhekynä.
9Viisaat joutuvat häpeään, joutuvat kauhun valtaan, heidät vangitaan. Katso, he ovat hylänneet Herran sanan – mitä viisautta heillä voisi olla?
10Sen tähden minä annan heidän vaimonsa toisille, ja toiset ottavat haltuunsa heidän peltonsa, sillä kaikki pienimmästä suurimpaan ahnehtivat väärää voittoa. He kaikki harjoittavat petosta, niin profeetat kuin papitkin.
11He parantelevat kevyesti minun kansani vammaa sanoen: ’Rauha, rauha’, vaikka rauhaa ei ole.
12He joutuvat häpeään, sillä he ovat tehneet iljettäviä tekoja. Silti heillä ei ole häpeän tunnetta, he eivät osaa hävetä. Kaatukoot sen tähden kaatuvien joukkoon, sortukoot, kun heidän rangaistuksensa aika tulee, sanoo Herra.
13Minä tempaan heidät pois, sanoo Herra, niin kuin rypäleet korjataan viiniköynnöksestä ja viikunat viikunapuusta, niin ettei niitä enää ole. Puiden lehdetkin lakastuvat, ja se, mitä annoin heille, otetaan heiltä pois.”
14”Miksi istumme alallamme? Tulkaa koolle! Menkäämme linnoitettuihin kaupunkeihin tuhoutuaksemme siellä, sillä Herra, meidän Jumalamme, on antanut meidät tuhon omiksi ja juottanut meille myrkkyvettä, koska olemme tehneet syntiä Herraa vastaan.
15Rauhaa me toivoimme, mutta mitään hyvää ei tullut, paranemisen aikaa, mutta sen sijaan on kauhua!”
16Daanista kuuluu hänen hevostensa korskuminen, hänen oriittensa hirnunnasta vapisee koko maa. Ne tulevat ja syövät maan ja kaiken, mitä siinä on, kaupungin ja sen asukkaat.
17Minä lähetän teidän keskuuteenne myrkkykäärmeitä, kyitä, joihin lumous ei tehoa, ja ne purevat teitä, sanoo Herra.”
18Murheessani minä etsin lohdutusta, sydämeni on sairas.
19Kuule tyttären, kansani, avunhuuto kaukaisesta maasta: ”Eikö Herra ole Siionissa, eikö sen kuningas ole siellä?” ”Miksi he ovat vihoittaneet minut veistetyillä kuvillaan, vieraan maan turhilla epäjumalilla?”
20Elonaika on ohi, kesä on lopussa, mutta me emme ole saaneet apua.
21Minun kansani, tyttäreni, murtumisen tähden minä olen murtunut, kuljen surupuvussa, tyrmistys on vallannut minut.
22Eikö Gileadissa ole balsamia, eikö siellä ole parantajaa, vai miksi kansani, minun tyttäreni, haavat eivät kasva umpeen?
23Jospa pääni olisi silkkaa vettä ja silmäni kyynelten lähde, niin itkisin päivät ja yöt kansani, tyttäreni, kaatuneita!