Jeremiah 25FINRK

1Koko Juudan kansaa koskeva sana, joka tuli Jeremialle Juudan kuninkaan Joojakimin, Joosian pojan, neljäntenä vuotena eli Nebukadnessarin, Baabelin kuninkaan, ensimmäisenä vuotena.

2Profeetta Jeremia puhui sanansa koko Juudan kansalle ja kaikille Jerusalemin asukkaille. Hän sanoi:

3”Juudan kuninkaan Joosian, Aamonin pojan, kolmannestatoista vuodesta alkaen tähän päivään saakka – kaksikymmentäkolme vuotta – on minulle tullut Herran sana, ja minä olen puhunut teille aamuvarhaisesta alkaen, mutta te ette ole kuunnelleet.

4Herra on varhaisista ajoista alkaen lähettänyt teidän luoksenne kaikki palvelijansa, profeetat, mutta te ette ole kuunnelleet heitä ettekä kallistaneet korvaanne heidän puheelleen.

5He sanoivat: ’Kääntykää jokainen pahalta tieltänne ja pahoista teoistanne, niin saatte asua maassa, jonka Herra on antanut teille ja teidän isillenne ikuisiksi ajoiksi.

6Älkää seuratko muita jumalia, älkää palvelko ja palvoko niitä. Älkää vihoittako minua teoillanne, etten minä tuottaisi teille onnettomuutta.’

7Te ette kuitenkaan kuunnelleet minua, sanoo Herra, vaan vihoititte minut teoillanne omaksi onnettomuudeksenne.

8Sen tähden, näin sanoo Herra Sebaot: Koska te ette ole kuunnelleet minun sanojani,

9minä lähetän noutamaan kaikki pohjoisen heimot, sanoo Herra, ja palvelijani Nebukadnessarin, Baabelin kuninkaan, ja tuon heidät tämän maan ja sen asukkaiden kimppuun ja kaikkien näiden ympärillä olevien kansojen kimppuun. Minä vihin nämä maat tuhon omiksi ja teen niistä autioita, ivallisen vihellyksen aiheita ja ikuisia raunioita.

10Minä hävitän niiden keskeltä riemun ja ilon äänet, sulhasen äänen ja morsiamen äänen, käsikivien äänen ja lampun valon.

11Koko tästä alueesta tulee raunioitunut ja autio, ja nämä kansat joutuvat palvelemaan Baabelin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta.

12Mutta kun seitsemänkymmentä vuotta on täyttynyt, minä kostan Baabelin kuninkaalle ja hänen kansalleen heidän pahuutensa, sanoo Herra. Myös kaldealaisten maata minä rankaisen ja teen siitä ikuisesti aution.

13Minä toteutan kaikki sanani sitä maata vastaan – kaiken, mitä tähän kirjaan on siitä kirjoitettu, kaiken, mitä Jeremia on profetoinut kaikkia niitä kansoja vastaan.

14Nekin joutuvat näet palvelemaan monia kansoja ja suuria kuninkaita, ja minä maksan heille heidän töittensä ja heidän kättensä tekojen mukaan.”

15Näin sanoi minulle Herra, Israelin Jumala: ”Ota kädestäni tämä vihan viinin malja ja juota siitä kaikki kansat, joiden luo minä sinut lähetän.

16Kun ne juovat siitä, ne alkavat horjua ja ovat kuin mielettömiä miekan edessä, jonka minä lähetän niiden keskuuteen.”

17Niin minä otin maljan Herran kädestä ja juotin kaikkia kansoja, joiden luokse Herra minut lähetti:

18Jerusalemia ja Juudan kaupunkeja kuninkaineen ja ruhtinaineen tehdäkseni niistä raunioita, kauhun, ivallisen vihellyksen ja kirouksen aiheita, sellaisia kuin ne ovat tänä päivänä;

19Egyptin kuningasta, faraota, ja hänen palvelijoitaan ja ruhtinaitaan sekä koko hänen kansaansa;

20kaikkea sekakansaa, kaikkia Uusin maan kuninkaita, kaikkia filistealaisten maan kuninkaita, Askelonia, Gazaa, Ekronia ja asdodilaisten jäännöstä;

21Edomia, Mooabia ja ammonilaisia;

22kaikkia Tyyron ja Siidonin kuninkaita sekä meren tuolla puolen olevan rantamaan kuninkaita;

23Dedania, Teemaa ja Buusia ja kaikkia, jotka leikkaavat hiuksensa ohimoilta;

24kaikkia Arabian kuninkaita ja kaikkia autiomaassa asuvan sekakansan kuninkaita;

25kaikkia Simrin kuninkaita ja kaikkia Eelamin kuninkaita ja kaikkia Meedian kuninkaita;

26kaikkia pohjoisen kuninkaita, lähellä ja kaukana asuvia, toista toisensa jälkeen – kaikkia valtakuntia maan päällä. Näiden jälkeen on myös Seesakin kuninkaan juotava.

27Sano heille: Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Juokaa ja juopukaa, oksentakaa ja kaatukaa älkääkä enää nousko sen miekan vuoksi, jonka minä lähetän teidän keskellenne.

28Mutta jos he kieltäytyvät ottamasta maljaa sinun kädestäsi ja juomasta siitä, niin sano heille: Näin sanoo Herra Sebaot: Kyllä teidän on juotava siitä,

29sillä jos minä aloitan onnettomuuden tuottamisen kaupungista, joka on pyhitetty minun nimelleni, miten te voisitte jäädä rankaisematta? Te ette jää rankaisematta, sillä minä kutsun miekan kaikkia maan asukkaita vastaan, sanoo Herra Sebaot.

30Ja sinä, profetoi heille kaikki nämä sanat ja sano heille: Herra ärjyy korkeudesta, antaa äänensä kaikua pyhästä asunnostaan. Hän ärjyy ja jylisee yli laitumensa, huutaa kaikille maan asukkaille kuin viinikuurnan polkijat.

31Pauhu kiirii maan ääriin asti, sillä Herralla on riita kansojen kanssa, hän käy oikeutta kaiken lihan kanssa. Jumalattomat hän antaa miekan surmattaviksi, sanoo Herra.

32Näin sanoo Herra Sebaot: ”Katso, onnettomuus kulkee kansasta kansaan, raju myrsky nousee maan perimmäisiltä ääriltä.

33Herran surmaamia on oleva sinä päivänä maan äärestä toiseen ääreen. Ei heille pidetä valittajaisia, ei heitä korjata eikä haudata; heistä tulee lantaa maan pinnalle.

34Parkukaa, paimenet, ja huutakaa, kieriskelkää tomussa, te lauman valtiaat, sillä teidän aikanne joutua teurastettaviksi on tullut. Te kaadutte ja hajoatte pirstaleiksi kuin kallisarvoinen astia.

35Paimenilta on kadonnut pakopaikka, pelastus lauman valtiailta.

36Kuulkaa! Paimenet huutavat, lauman valtiaat valittavat, sillä Herra hävittää heidän laitumensa.

37Heidän rauhaisat niittynsä ovat tuhoutuneet Herran vihan hehkusta.

38Hän on lähtenyt tiheiköstään kuin nuori leijona. Totisesti, heidän maansa on tullut autioksi sortajan vihan hehkusta, Herran vihan hehkusta.”

© 2012 Raamattu Kansalle ry

Choose Translation

Switch translation for Jeremiah 25.

Reading Settings

Paragraph viewDisplay verses as flowing paragraphs instead of individual lines
Show verse numbersDisplay verse numbers inline
Red letterHighlight the words of Christ in red

Sign in to save your reading preferences across sessions.