Jeremiah 1FINRK

1Jeremian, Hilkian pojan, sanat. Hän oli Anatotissa, Benjaminin maassa, asuvia pappeja.

2Hänelle tuli Herran sana Juudan kuninkaan Joosian, Aamonin pojan, päivinä, tämän kolmantenatoista hallitusvuotena.

3Herran sana tuli hänelle vielä Juudan kuninkaan Joojakimin, Joosian pojan, päivinä ja edelleen Juudan kuninkaan Sidkian, Joosian pojan, yhdennentoista hallitusvuoden loppuun asti. Sen vuoden viidennessä kuussa Jerusalemin asukkaat vietiin pakkosiirtolaisuuteen.

4Minulle tuli tämä Herran sana:

5”Jo ennen kuin minä muovasin sinut äidinkohdussa, minä tunsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit, minä pyhitin sinut ja asetin sinut kansojen profeetaksi.”

6Mutta minä sanoin: ”Voi, Herra, Herra! Enhän minä osaa puhua, sillä minä olen nuori!”

7Herra sanoi minulle: ”Älä sano: ’Minä olen nuori’, vaan mene, minne ikinä minä sinut lähetän, ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.

8Älä pelkää ihmisiä, sillä minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra.”

9Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti minun suutani ja sanoi minulle: ”Minä panen sanani sinun suuhusi.

10Katso, minä olen tänä päivänä asettanut sinut kansojen ja valtakuntien yläpuolelle repimään ja hajottamaan, hävittämään ja tuhoamaan, rakentamaan ja istuttamaan.”

11Minulle tuli tämä Herran sana: ”Mitä sinä näet, Jeremia?” Minä vastasin: ”Minä näen mantelipuun oksan.”

12Herra sanoi minulle: ”Sinä olet nähnyt oikein, sillä minä valvon, että minun sanani toteutuu.”

13Toisen kerran minulle tuli tämä Herran sana: ”Mitä sinä näet?” Minä vastasin: ”Näen kiehuvan padan; se näkyy pohjoisen suunnalla.”

14Herra sanoi minulle: ”Pohjoisesta purkautuu onnettomuus kaikkien maan asukkaiden päälle,

15sillä minä kutsun esiin kaikki pohjoisten valtakuntien heimot, sanoo Herra. Ne tulevat ja asettavat kukin valtaistuimensa Jerusalemin porttien eteen, kaikkien sen muurien ympärille ja kaikkien Juudan kaupunkien ympärille.

16Minä julistan Juudan asukkaille tuomioni kaiken heidän pahuutensa vuoksi, koska he ovat hylänneet minut, polttaneet uhreja muille jumalille ja palvoneet kättensä tekoja.”

17”Mutta sinä, vyötä kupeesi, mene ja puhu heille kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä kauhistu heitä, etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään.

18Minä teen sinusta tänä päivänä linnoitetun kaupungin, rautapatsaan ja vaskimuurin koko maata vastaan, Juudan kuninkaita ja sen ruhtinaita, sen pappeja ja maan kansaa vastaan.

19He sotivat sinua vastaan mutta eivät voita sinua, sillä minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra.”

© 2012 Raamattu Kansalle ry

Choose Translation

Switch translation for Jeremiah 1.

Reading Settings

Paragraph viewDisplay verses as flowing paragraphs instead of individual lines
Show verse numbersDisplay verse numbers inline
Red letterHighlight the words of Christ in red

Sign in to save your reading preferences across sessions.