1”Kun Israel oli nuori, minä rakastin sitä, ja Egyptistä minä kutsuin poikani.
2Mitä enemmän profeetat kutsuivat israelilaisia, sitä kauemmas he menivät heidän kasvojensa edestä, uhrasivat baaleille ja polttivat uhreja veistetyille kuville.
3Minä opetin Efraimin kävelemään, otin hänet käsivarsilleni. Mutta he eivät ymmärtäneet, että minä heidät paransin.
4Ihmissiteillä minä heitä vedin, rakkauden köysillä. Minä ikään kuin nostin ikeen heidän leukapieliltään, kumarruin heidän puoleensa ja syötin heitä.
5Eivät he palaa Egyptin maalle, mutta Assurista tulee heidän kuninkaansa, koska he eivät ole tahtoneet kääntyä.
6Miekka riehuu Efraimin kaupungeissa, hävittää sen salvat ja tekee tuhoa heidän hankkeittensa vuoksi.
7Minun kansallani on taipumus kääntyä minusta pois. Kun sitä kutsutaan korkeutta kohti, ei yksikään heistä ylenny Herran puoleen.
8Kuinka voisin hylätä sinut, Efraim, jättää sinut alttiiksi, Israel? Kuinka hylkäisin sinut niin kuin Adman, tekisin sinulle niin kuin Seboimille? Minun sydämeni heltyy, minun säälini herää.
9En laske valloilleen vihani hehkua, en enää hävitä Efraimia, sillä minä olen Jumala enkä ihminen, minä olen pyhä sinun keskelläsi; en tule vihan vimmassa.
10Herran jäljessä he vaeltavat. Hän ärjyy kuin leijona – niin, hän ärjyy, ja vavisten tulevat lapset mereltä päin.
11Vavisten he tulevat Egyptistä kuin linnut, Assurin maasta kuin kyyhkyset, ja minä saatan heidät asumaan kodeissaan, sanoo Herra.”