Genesis 13FINRK

1Niin Abram lähti Egyptistä Negeviin vaimonsa ja kaiken omaisuutensa kanssa, mukanaan myös Loot.

2Abramilla oli hyvin paljon rikkautta: karjaa, hopeaa ja kultaa.

3Hän kulki levähdyspaikasta toiseen, Negevistä Beeteliin asti, siihen paikkaan Beetelin ja Ain välillä, missä hänen telttansa oli aluksi ollut

4ja mihin hän ensin oli rakentanut alttarin. Siellä Abram huusi avuksi Herran nimeä.

5Myös Abramin mukana kulkevalla Lootilla oli lampaita ja vuohia, nautakarjaa ja telttoja.

6Maata ei kuitenkaan ollut kylliksi, jotta he olisivat voineet asua yhdessä. Heillä oli niin paljon omaisuutta, että he eivät voineet asua yhdessä.

7Siksi Abramin karjapaimenten ja Lootin karjapaimenten välille tuli riitaa. Siihen aikaan maassa asuivat kanaanilaiset ja perissiläiset.

8Silloin Abram sanoi Lootille: ”Eihän meidän välillämme pitäisi olla riitaa, minun ja sinun, eikä myöskään minun paimenteni ja sinun paimentesi välillä. Olemmehan me sentään veljiä.

9Eikö koko maa ole edessäsi? Eroa minusta. Jos sinä menet vasemmalle, minä menen oikealle, tai jos sinä menet oikealle, minä menen vasemmalle.”

10Loot nosti katseensa ja näki, että koko Jordanin tasanko oli runsasvetistä seutua. Ennen kuin Herra hävitti Sodoman ja Gomorran, se oli Sooariin saakka kuin Herran puutarha, kuin Egyptin maa.

11Loot valitsi itselleen koko Jordanin tasangon ja siirtyi itään päin. Näin he erkanivat toisistaan.

12Abram asettui asumaan Kanaaninmaahan, mutta Loot asui tasangon kaupungeissa ja siirtyi telttoineen paikasta toiseen, aina Sodomaan asti.

13Mutta Sodoman miehet olivat pahoja ja tekivät paljon syntiä Herraa vastaan.

14Herra sanoi Abramille sen jälkeen, kun Loot oli eronnut hänestä: ”Nosta silmäsi ja katsele siitä paikasta, missä olet, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen,

15sillä kaiken maan, jonka sinä näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi ikuisiksi ajoiksi.

16Minä teen sinun jälkeläisesi yhtä lukuisiksi kuin maan tomuhiukkaset. Jos maan tomu voidaan laskea, voidaan laskea myös sinun jälkeläistesi lukumäärä.

17Nouse ja lähde kulkemaan maata pitkin ja poikin, sillä minä annan sen sinulle.”

18Niin Abram siirtyi telttoineen paikasta toiseen. Tultuaan Mamren tammistoon, joka on Hebronissa, hän asettui sinne asumaan ja rakensi alttarin Herralle.

© 2012 Raamattu Kansalle ry

Choose Translation

Switch translation for Genesis 13.

Reading Settings

Paragraph viewDisplay verses as flowing paragraphs instead of individual lines
Show verse numbersDisplay verse numbers inline
Red letterHighlight the words of Christ in red

Sign in to save your reading preferences across sessions.