Exodus 39FINRK

1Virkapuvut pyhäkköpalvelusta varten sekä Aaronin pyhät vaatteet tehtiin sinipunaisista, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista, sen käskyn mukaan, jonka Herra oli Moosekselle antanut.

2Kasukka tehtiin kullasta, sinipunaisista, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista sekä kerratusta pellavasta.

3Kulta taottiin ohuiksi levyiksi ja leikattiin säikeiksi, niin että sitä voitiin kutoa taidokkaasti sinipunaisten, purppuranpunaisten ja helakanpunaisten lankojen ja pellavalankojen sekaan.

4Kasukkaan tehtiin yhdistettävät olkakappaleet, jotka kiinnitettiin sen molempiin reunoihin.

5Kasukan päällä oleva taidokkaasti kudottu vyö oli kasukan kanssa yhtä kappaletta. Sekin oli tehty kullasta sekä sinipunaisista, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista ja kerratusta pellavasta sen käskyn mukaan, jonka Herra oli Moosekselle antanut.

6Onyksi-kivet, joihin oli kaiverrettu Israelin poikien nimet niin kuin sinettisormuksia kaiverretaan, kehystettiin kultapunoksin.

7Kivet pantiin kasukan olkakappaleisiin muistuttamaan israelilaisista sen käskyn mukaan, jonka Herra oli Moosekselle antanut.

8Rintakilpi tehtiin taidokkaasti kullasta, sinipunaisista, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista sekä kerratusta pellavasta, niin kuin kasukkakin oli tehty.

9Rintakilpi oli nelikulmainen ja kaksin kerroin taitettu. Siitä tehtiin vaaksan pituinen ja vaaksan levyinen, kaksin kerroin taitettu.

10Siihen kiinnitettiin kiviä neljään riviin: ensimmäiseen riviin karneoli, topaasi ja smaragdi,

11toiseen riviin rubiini, safiiri ja timantti,

12kolmanteen riviin hyasintti, akaatti ja ametisti

13ja neljänteen riviin krysoliitti, onyksi ja jaspis. Ne kiinnitettiin paikoilleen kultapunoksin kehystettyinä.

14Kiviä oli siis kaksitoista Israelin poikien nimien mukaan. Kuhunkin kiveen oli kaiverrettu yksi kahdentoista heimon nimistä niin kuin sinettisormuksia kaiverretaan.

15Rintakilpeen tehtiin puhtaasta kullasta ketjut, jotka oli punottu köysien tapaan.

16Lisäksi tehtiin kaksi kultapalmikkoa ja kaksi kultarengasta. Nämä kaksi rengasta kiinnitettiin rintakilven yläkulmiin.

17Molemmat kultapunokset kiinnitettiin rintakilven yläkulmissa oleviin renkaisiin.

18Molempien punosten toiset päät kiinnitettiin palmikoihin ja nämä kiinnitettiin kasukan etupuolelle, sen olkakappaleisiin.

19Tehtiin vielä toiset kaksi kultarengasta, ja ne pantiin rintakilven alakulmiin, sen kasukkaa vasten olevan sisäpuolen reunaan.

20Vielä tehtiin kaksi kultarengasta, jotka kiinnitettiin kasukan olkakappaleiden etupuolen alareunaan sauman kohdalle, kasukan taidokkaasti tehdyn vyön yläpuolelle.

21Rintakilpi solmittiin renkaistaan sinipunaisella nauhalla kasukan renkaisiin niin, että se oli kasukan taidokkaasti tehdyn vyön yläpuolella eikä irtautunut kasukasta. Näin Herra oli Moosesta käskenyt.

22Kasukan viitta tehtiin kutomalla pelkästään sinipunaisista langoista.

23Viitan keskellä oleva pääntie oli niin kuin haarniskan aukko, ja sen reunassa oli päärme, ettei se repeäisi.

24Viitan helmaan tehtiin granaattiomenia sinipunaisista, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista kerratuista langoista.

25Sitten tehtiin tiukuja puhtaasta kullasta, ja ne kiinnitettiin granaattiomenien väliin viitan helmaan ympäriinsä,

26vuoroin tiuku ja granaattiomena ympäri viitan helman. Viitta oli tehty käytettäväksi palveluksessa sen käskyn mukaan, jonka Herra oli antanut Moosekselle.

27Aaronille ja hänen pojilleen tehtiin lisäksi kutomalla pellavaihokkaat,

28pellavainen käärelakki, pellavaiset koristepäähineet sekä housut kerratusta pellavasta.

29Lisäksi tehtiin kirjokudontatyönä vyö kerratuista pellavalangoista ja sinipunaisista, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista, niin kuin Herra oli Moosesta käskenyt.

30Vielä tehtiin ruusuke, pyhä otsakoru, puhtaasta kullasta ja siihen kirjoitettiin sinettisormusten kaiverrusten tapaan kirjoitus ” Herralle pyhitetty”.

31Siihen kiinnitettiin sinipunainen nauha, jolla se sidottiin käärelakin yläreunaan, sen käskyn mukaan, jonka Herra oli Moosekselle antanut.

32Näin koko työ, asumus eli ilmestysmaja, saatiin valmiiksi. Israelilaiset tekivät kaiken aivan sen käskyn mukaan, jonka Herra oli Moosekselle antanut.

33He toivat Moosekselle asumuksen, teltan ja kaikki sen varusteet: hakaset, laudat, poikkitangot, pylväät ja jalustat,

34punaiseksi värjätyistä pässinnahoista tehdyn peitteen, merilehmännahoista tehdyn peitteen ja verhona olevan esiripun,

35todistuksen arkun kantotankoineen, armoistuimen,

36pöydän kaikkine varusteineen sekä pyhät leivät,

37puhtaasta kullasta tehdyn lampunjalan riviin asetettavine lamppuineen ja kaikkine varusteineen sekä öljyä valaisemista varten,

38kultaisen alttarin, voiteluöljyn ja hyväntuoksuisen suitsukkeen, teltan oviverhon,

39vaskialttarin vaskisine ritilöineen, sen kantotangot ja kaikki varusteet, altaan jalustoineen,

40esipihan verhot pylväineen ja jalustoineen, esipihan portin verhon, sen köydet ja vaarnat sekä kaikki esineet, joita tarvitaan asumuksessa eli ilmestysmajassa suoritettavassa palveluksessa,

41virkapuvut pyhäkössä suoritettavaa palvelusta varten ja pappi Aaronin pyhät vaatteet sekä hänen poikiensa pappispuvut.

42Israelilaiset olivat tehneet kaiken työn sen käskyn mukaan, jonka Herra oli Moosekselle antanut.

43Kun Mooses katseli kaikkea, mitä he olivat valmistaneet, hän näki, että se oli tehty aivan niin kuin Herra oli käskenyt. Ja Mooses siunasi heidät.

© 2012 Raamattu Kansalle ry

Choose Translation

Switch translation for Exodus 39.

Reading Settings

Paragraph viewDisplay verses as flowing paragraphs instead of individual lines
Show verse numbersDisplay verse numbers inline
Red letterHighlight the words of Christ in red

Sign in to save your reading preferences across sessions.