Exodus 11FINRK

1Sitten Herra sanoi Moosekselle: ”Minä lyön vielä yhdellä vitsauksella faraota ja Egyptiä. Sen jälkeen hän päästää teidät täältä, ja päästäessään teidät hän karkottamalla karkottaa teidät täältä viimeistä myöten.

2Sano siis nyt kansalle, että kaikki, niin miehet kuin naiset, pyytävät naapureiltaan hopea- ja kultaesineitä.”

3Herra oli antanut israelilaisten päästä egyptiläisten suosioon, ja myös Mooses oli Egyptin maassa hyvin suuressa arvossa pidetty mies, niin faraon palvelijoitten kuin kansankin silmissä.

4Mooses sanoi: ”Näin sanoo Herra: ’Puolenyön aikaan minä lähden kulkemaan Egyptin maan halki,

5ja kaikki esikoiset Egyptin maassa kuolevat, valtaistuimellaan istuvan faraon esikoisesta käsikivien ääressä olevan orjattaren esikoiseen asti, ja myös kaikki karjan esikoiset.

6Koko Egyptin maassa kuuluu silloin kova valitushuuto, jonka kaltaista ei ole ollut eikä koskaan tule olemaan.

7Mutta yhdellekään israelilaiselle ei edes koira murise, ei ihmiselle eikä eläimelle. Tästä te tiedätte, että Herra tekee eron Egyptin ja Israelin välillä.’

8Kaikki nämä palvelijasi tulevat minun luokseni, heittäytyvät eteeni ja sanovat: ’Lähde pois, sinä ja koko kansa, joka sinua seuraa.’ Sen jälkeen minä lähden.” Sitten Mooses lähti faraon luota vihasta hehkuen.

9Herra sanoi Moosekselle: ”Farao ei kuule teitä, jotta monet tunnusteot tapahtuisivat Egyptin maassa.”

10Mooses ja Aaron olivat tehneet kaikki nämä tunnusteot faraon edessä, mutta Herra paadutti faraon sydämen, niin ettei hän päästänyt israelilaisia maastaan.

© 2012 Raamattu Kansalle ry

Choose Translation

Switch translation for Exodus 11.

Reading Settings

Paragraph viewDisplay verses as flowing paragraphs instead of individual lines
Show verse numbersDisplay verse numbers inline
Red letterHighlight the words of Christ in red

Sign in to save your reading preferences across sessions.