Amos 6FINRK

1Voi huolettomia Siionissa, itsevarmoja Samarian vuorella, kansoista ensimmäisen ylimyksiä, joiden puoleen Israelin heimo kääntyy!

2Menkää Kalneen ja katsokaa, kulkekaa sieltä Suureen Hamatiin ja alas filistealaisten Gatiin. Oletteko te parempia kuin nämä valtakunnat, onko niiden alue suurempi kuin teidän alueenne?

3Voi teitä, jotka työnnätte kauas pahan päivän mutta vedätte väkivallan luoksenne, istumaan valtaistuimella!

4Te makaatte norsunluusohvilla ja lojutte leposijoillanne. Te syötte karitsoita laumasta ja juottovasikoita karsinasta.

5Te näppäilette harpun kieliä ja sommittelette soittimia kuin mikäkin Daavid.

6Te juotte viiniä maljoista ja voitelette itseänne parhaalla öljyllä, mutta ette murehdi Joosefin sortumista.

7Sen vuoksi teidän on nyt mentävä pakkosiirtolaisuuteen pakkosiirtolaisten etunenässä. Silloin lakkaavat lojujien ilohuudot.

8Herra, Herra, on vannonut itsensä kautta, sanoo Herra, Jumala Sebaot: Minä inhoan Jaakobin ylpeyttä ja vihaan hänen palatsejaan. Minä jätän kaupungin kaikkineen tuhon omaksi.

9Jos silloin johonkin taloon on jäänyt kymmenen miestä, niin hekin kuolevat.

10Jos kuolleen omainen, polttaja, joka tulee korjaamaan ruumiin ja viemään luut pois talosta, kysyy siltä, joka on talon perimmäisessä sopessa: ”Onko luonasi vielä joku?”, ja tämä vastaa: ”Ei ole,” niin toinen sanoo: ”Hiljaa!”, sillä Herran nimeä ei pidä mainita.

11Sillä katso, Herra antaa käskyn. Suuri talo lyödään palasiksi ja pieni talo pirstaleiksi.

12Juoksevatko hevoset kallionseinää, kynnetäänkö sitä härillä? Mutta te muutatte oikeuden myrkyksi ja vanhurskauden hedelmän koiruohoksi,

13te, jotka iloitsette Loo-daavarista ja sanotte: ”Emmekö omalla voimallamme valloittaneet Karnaimia?”

14Mutta näin sanoo Herra, sotajoukkojen Jumala: Minä nostatan teitä vastaan, te Israelin heimo, kansan, joka ahdistaa teitä sieltä lähtien, mistä käännytään Hamatiin, aina Pajupurolle saakka.

© 2012 Raamattu Kansalle ry

Choose Translation

Switch translation for Amos 6.

Reading Settings

Paragraph viewDisplay verses as flowing paragraphs instead of individual lines
Show verse numbersDisplay verse numbers inline
Red letterHighlight the words of Christ in red

Sign in to save your reading preferences across sessions.