1Eräänä päivänä Saulin poika Joonatan sanoi nuorukaiselle, joka kantoi hänen aseitaan: ”Tule, mennään filistealaisten vartioston luo, joka on tuolla vastapäätä.” Mutta isälleen hän ei kertonut asiasta mitään.
2Saul istui silloin granaattiomenapuun juurella Migronissa Gibean laitamilla, ja hänen kanssaan oli väkeä noin kuusisataa miestä.
3Kasukankantajana oli Ahia, Iikabodin veljen Ahitubin poika. Ahitub oli Piinehaan, Eelin pojan, poika – Eelin, joka oli ollut Herran pappina Siilossa. Mutta kansa ei tiennyt, että Joonatan oli lähtenyt.
4Kummallakin puolella solatietä, jota pitkin Joonatan koetti lähestyä filistealaisten vartiostoa, oli jyrkkä kallionkieleke; toisen nimi oli Booses ja toisen Sennee.
5Toinen kallionkieleke kohosi kuin pylväs pohjoisen puolella Mikmaaseen päin, toinen etelän puolella Gebaan päin.
6Joonatan sanoi nuorukaiselle, joka kantoi hänen aseitaan: ”Tule, mennään noiden ympärileikkaamattomien vartioston luo. Ehkä Herra tekee jotakin meidän puolestamme, sillä mikään ei estä Herraa antamasta voittoa yhtä hyvin harvojen kuin monien kautta.”
7Aseenkantaja vastasi hänelle: ”Tee kaikki, mitä mielessäsi on. Lähde, minä olen kanssasi, mitä teetkin.”
8Joonatan sanoi: ”Katso noita miehiä! Me menemme heidän lähelleen ja näyttäydymme heille.
9Jos he sanovat meille: ’Olkaa aloillanne, kunnes tulemme luoksenne’, niin me seisomme paikallamme emmekä nouse heidän luokseen.
10Mutta jos he sanovat: ’Nouskaa tänne luoksemme’, silloin me nousemme, sillä se on meille merkki siitä, että Herra on antanut heidät meidän käsiimme.”
11Sitten he molemmat näyttäytyivät filistealaisten vartiostolle, ja filistealaiset sanoivat: ”Katsokaa, heprealaiset tulevat esiin koloistaan, joihin ovat piiloutuneet.”
12Vartioston miehet kutsuivat Joonatania ja hänen aseenkantajaansa ja sanoivat: ”Nouskaa tänne meidän luoksemme, niin me kerromme teille jotakin.” Silloin Joonatan sanoi aseenkantajalleen: ”Nouse perässäni, sillä Herra on antanut heidät Israelin käsiin.”
13Joonatan kiipesi käsin ja jaloin ylöspäin aseenkantaja perässään. Filistealaiset kaatuivat Joonatanin edessä, ja aseenkantaja, joka tuli hänen jäljessään, surmasi heidät.
14Tässä ensimmäisessä iskussaan Joonatan ja hänen aseenkantajansa surmasivat parisenkymmentä miestä noin puolen auranalan suuruisella maa-alueella.
15Silloin syntyi kauhu filistealaisten leirissä ja sen ulkopuolella, koko sotaväessä. Myös vartiosto ja ryöstelemässä olevat osastot joutuivat kauhun valtaan. Maa järisi, ja syntyi Jumalan lähettämä kauhu.
16Saulin tähystäjät Benjaminin Gebassa huomasivat väkijoukon hajaantuvan ja menevän sinne tänne.
17Silloin Saul sanoi väelle, joka oli hänen kanssaan: ”Pitäkää tarkastus ja katsokaa, kuka on poistunut joukostamme.” Kun tarkastus pidettiin, huomattiin, etteivät Joonatan ja hänen aseenkantajansa olleet läsnä.
18Saul sanoi Ahialle: ”Tuo tänne Jumalan arkku.” Jumalan liitonarkku oli näet silloin israelilaisten hallussa.
19Mutta kun meteli filistealaisten leirissä kävi yhä kovemmaksi Saulin vielä puhuessa papille, Saul sanoi hänelle: ”Jätä se sikseen.”
20Sitten Saul ja kaikki väki, joka oli hänen kanssaan, kokoontuivat ja lähtivät taistelutantereelle. He näkivät, että vihollisten miekat olivat toinen toistaan vastaan ja että vallitsi mitä suurin hämminki.
21Myös ne heprealaiset, jotka vanhastaan olivat eläneet filistealaisten parissa ja jotka olivat tulleet heidän kanssaan leiriin sen ympäristöstä, menivät Saulin ja Joonatanin mukana olevien israelilaisten puolelle.
22Kuultuaan filistealaisten pakenemisesta lähtivät myös Efraimin vuoristoon piiloutuneet Israelin miehet mukaan taisteluun ja filistealaisten takaa-ajoon.
23Näin Herra pelasti sinä päivänä Israelin, ja taistelu laajeni ohi Beet-Aavenin.
24Israelin miehet olivat sinä päivänä hyvin uupuneita, sillä Saul oli vannottanut kansaa ja sanonut: ”Kirottu olkoon se mies, joka syö mitään ennen iltaa, ennen kuin minä olen kostanut vihollisilleni.” Eivätkä he syöneet mitään.
25Sitten he tulivat metsään, ja maassa oli hunajaa.
26Kun kansa tuli hunajakennojen luo, se näki, että niistä valui hunajaa, mutta kukaan ei vienyt sitä kädellään suuhunsa, sillä kansa pelkäsi valaa.
27Mutta Joonatan ei ollut kuulemassa, kun hänen isänsä vannotti kansaa. Niinpä hän ojensi kädessään olevan sauvan, pisti sen kärjen hunajakennoon ja pani hunajaa kädellään suuhunsa. Silloin hänen silmänsä kirkastuivat.
28Eräs mies kansasta sanoi: ”Sinun isäsi vannotti väkeä ja sanoi: ’Kirottu olkoon se mies, joka tänä päivänä syö mitään.’ Sen vuoksi väki on näännyksissä.”
29Joonatan vastasi: ”Isäni on saattanut maan onnettomuuteen. Katsokaa, kuinka minun silmäni kirkastuivat, kun vähän maistoin tätä hunajaa.
30Jos myös väki olisi tänä päivänä saanut syödä vihollisilta ottamaansa saalista, niin eikö filistealaisten tappio olisi ollut paljon suurempi?”
31Israelilaiset löivät sinä päivänä filistealaiset Mikmaan ja Aijalonin välillä. Väki oli kovin näännyksissä
32ja syöksyi sen vuoksi saaliin kimppuun. Se otti lampaita, nautoja ja vasikoita, teurasti niitä maassa ja söi lihaa, jossa oli vielä veri.
33Mutta Saulille kerrottiin: ”Katso, väki tekee syntiä Herraa vastaan, kun se syö lihaa, jossa on vielä veri.” Saul sanoi: ”Te olette menetelleet uskottomasti. Vierittäkää nyt tänne minun eteeni suuri kivi.”
34Saul sanoi vielä: ”Hajaantukaa kansan sekaan ja sanokaa heille: ’Tuokaa kukin härkänne ja lampaanne tänne, teurastakaa ne täällä ja sitten syökää. Älkää tehkö syntiä Herraa vastaan syömällä verta.’” Niin jokainen toi itse härkänsä yöllä ja teurasti sen siellä.
35Sitten Saul rakensi alttarin Herralle. Se oli ensimmäinen alttari, jonka hän Herralle rakensi.
36Saul sanoi: ”Ajakaamme filistealaisia takaa yöllä ja ryöstäkäämme heitä aamun valkenemiseen asti. Älkäämme jättäkö heistä jäljelle ainoaakaan.” He vastasivat: ”Tee kaikki, mitä hyväksi näet.” Mutta pappi sanoi: ”Ensin meidän tulee lähestyä tässä paikassa Jumalaa.”
37Niin Saul kysyi Jumalalta: ”Ajanko minä filistealaisia takaa? Annatko sinä heidät Israelin käsiin?” Mutta Jumala ei vastannut Saulille sinä päivänä.
38Silloin Saul sanoi: ”Kaikki kansan päämiehet, tulkaa tänne, että saatte tietää ja nähdä, mikä synti on tähän syynä.
39Niin totta kuin Herra, Israelin pelastaja, elää: vaikka syy olisi poikani Joonatanin, on hänen kuoltava.” Mutta kukaan kansasta ei vastannut hänelle.
40Hän sanoi koko Israelille: ”Olkaa te toisella puolella, minä ja poikani Joonatan olemme toisella puolella.” Kansa vastasi Saulille: ”Tee kuten hyväksi näet.”
41Saul sanoi Herralle, Israelin Jumalalle: ”Anna oikea arpa.” Niin arpa osui Joonataniin ja Sauliin, ja kansa pääsi vapaaksi.
42Saul sanoi: ”Heittäkää arpaa minun ja poikani Joonatanin välillä.” Niin arpa osui Joonataniin.
43Silloin Saul sanoi Joonatanille: ”Sano minulle, mitä olet tehnyt.” Joonatan sanoi hänelle: ”Minä maistoin vähän hunajaa kädessäni olevan sauvan kärjellä. Minä olen valmis kuolemaan.”
44Saul sanoi: ”Jumala rangaiskoon minua nyt ja vasta, ellet sinä nyt kuole, Joonatan.”
45Mutta kansa sanoi Saulille: ”Pitäisikö Joonatanin kuolla, vaikka hän on hankkinut tämän suuren voiton Israelille? Ei missään tapauksessa! Niin totta kuin Herra elää: ei hiuskarvakaan saa pudota maahan hänen päästään, sillä Jumalan avulla hän on sen tänä päivänä tehnyt.” Näin kansa pelasti Joonatanin, eikä hänen tarvinnut kuolla.
46Saul luopui ajamasta filistealaisia takaa, ja filistealaiset menivät omalle alueelleen.
47Otettuaan haltuunsa Israelin kuninkuuden Saul soti kaikkia ympärillä asuvia vihollisiaan vastaan: mooabilaisia, ammonilaisia, edomilaisia, Sooban kuninkaita ja filistealaisia vastaan. Hän oli voittoisa, minne tahansa hän kääntyikin.
48Hän teki väkeviä tekoja, voitti amalekilaiset ja vapautti Israelin sen ryöstäjien käsistä.
49Saulin pojat olivat Joonatan, Jisvi ja Malkisua. Hänellä oli myös kaksi tytärtä; vanhemman nimi oli Meerab ja nuoremman Miikal.
50Saulin vaimon nimi oli Ahinoam, Ahimaasin tytär. Saulin sotapäällikön nimi oli Abner. Hän oli Neerin, Saulin sedän, poika.
51Kiis, Saulin isä, ja Neer, Abnerin isä, olivat Abielin poikia.
52Filistealaisia vastaan käytiin kiivasta sotaa Saulin koko elinajan, ja Saul kokosi kaikki näkemänsä urhoolliset ja sotakuntoiset miehet luokseen.